Anette Pakarinen: ”Wau! Sun täytyy olla tosi fiksu!”
Mitä tapahtuu, kun yhteishaku lähestyy? Kailotin noin kolme vuotta ystävilleni, että minusta tulee isona medianomi. Ensimmäisellä yrittämällä lukion jälkeen paikkaa en saanut, toisella yrityskerralla olin opiskellut media-assistentiksi välissä. Kun ennakkotehtävät ilmestyivät nettiin, tajusin että nyt pitää keksiä jotain muuta.
Minulla on tapana sanoa, että rakastan kaikkea. Matemaattisille aineille olen silti syttynyt vähän hitaammin: yläasteella muutenkin vihattiin kaikkea ja lukiossa ahmin pelkkiä draama-, musiikki- ja kuvataidekursseja. On varmaan sanomattakin siis selvää, että liitelin läpi lyhyellä matematiikalla sekä kemian ja fysiikan pakollisilla kursseilla. Ajattelin, etten osaa enkä voi oppia. Matematiikasta kiinnostuin heti, koska motivaatiota sain hyvistä numeroista.
Olin kolme vuotta erossa matemaattisista aineista, joten ajatus valtakunnallisesta tekniikan pääsykokeesta ei houkuttanut. Heti kun luin laboratorioanalyytikan koulutusohjelmasta, aloin päntätä kemiaa. En muistanut edes perusjuttuja. Matematiikassa haastetta ei ollut niin paljon ja fysiikan päätin jättää väliin kokonaan, koska kokeessa sai valita kemian tai fysiikan tehtäviä.
Koulussa aloitin aivan pohjalta, mikä toi haastetta, mutta mielestäni olen selvinnyt tasooni nähden erittäin hyvin. Hetkeäkään ei ole kaduttanut. Monilla on runsaasti takana opintoja luonnontieteistä, mutta jotkin asiat ovat alussa hankalia kaikilla. Mikään määrä teoriaosaamista ei korvaa käytäntöä. Kouluun mennään oppimaan ja en usko, että sähköasentajaksikaan pyrkivä osaa kouluun päästessään jo kaiken. Jostain syystä kuitenkin kemian alalla yleensä oletetaan näin, ja yleisin kuulemani kommentti ammatinvalintaani onkin:”Wau! Sun täytyy olla tosi fiksu!” Asiastahan voi olla montaa mieltä.
Jos et tiedä vielä mihin hakea, ota selvää kemian alan tarjonnasta! Mieti ennen kaikkea MISSÄ haluaisit työskennellä tulevaisuudessa.
Valokuvat: Anette Pakarinen
