Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden kesätyöpaikat haussa nyt

Suuri osa kemianteollisuuden kesätyöpaikoista on haussa jo nyt, ja siksi myös Kemian kesätyölaskuri pyörähtää käyntiin. Kemianteollisuus ry:n hallitus kannustaa alan yrityksiä kesätyöpaikkojen järjestämiseen. Kemianteollisuudessa halutaan pitää kesätyöntekijöistäkin hyvää huolta.

Tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle nuorelle ja opiskelijalle tilaisuus tutustua työhön kemianteollisuudessa. Tulevana kesänä kesätyöpaikkojen määrän arvioidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

”Kesätyöpaikan tarjoaminen on vastuullinen teko, jonka merkitys korostuu nykytilanteessa. Erityisen arvokasta on avata kesätyömahdollisuus ensikertalaiselle, ja antaa nuorille positiivinen kokemus työelämästä”, painottaa Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja, Kemira Oyj:n toimitusjohtaja Jari Rosendal.

Kemianteollisuus on yksi suurimmista teollisuuden aloista Suomessa ja yksi suurimmista vientialoista. Kemiassa on ratkaisu moniin maailmanlaajuisiin hyvän elämän haasteisiin.

”Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuva diesel ja lääkkeet ovat esimerkkejä meille kaikille tärkeistä kemian ratkaisuista. Tulemme tarvitsemaan jatkossakin parhaat osaajat ja ihmiset, jotka haluavat tehdä mielekästä työtä”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Kemianteollisuuden kesätyölaskuri starttaa 14.2.2017

Kemian kesätyölaskuri näyttää Kemianteollisuus ry:n jäsenten tarjoamien kesätyöpaikkojen kokonaismäärän ja kesätöitä tarjoavat yritykset. Kemianteollisuuden kesätyölaskuri 2016 keräsi saldoksi noin 2500 kesätyöpaikkaa.

Kemianteollisuuden kesätyölaskuri

 

 

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, puh. 050 3016 800, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi

Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, puh. 040 593 4221, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi

Twitter.com/kemianteollisuu

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus Suomen teollisuustuotannosta ja tavaraviennistä on lähes viidennes. Kemianteollisuus työllistää Suomessa suoraan noin 34 000 henkilöä.