Huhtamäki 100 vuotta – makeistehtaasta pakkausalan jättiläiseksi
Suomalainen pakkausyhtiö Huhtamäki täyttää tasan sata vuotta. Kaikki alkoi Heikki Huhtamäen perustamasta makeistehtaasta Kokkolassa. Sadassa vuodessa Huhtamäestä on tullut pakkausalan jättiläinen, joka toimii 81 tuotantolaitoksessa 35 maassa ympäri maailmaa. Nykyään Huhtamäki työllistää lähes 19 000 henkeä.
Inspiraation makeistehtaaseen Heikki Huhtamäki sai matkustaessaan Venäjällä jo teini-ikäisenä. Vuonna 1920 aloittanut makeistehdas työllisti alussa noin 60 ihmistä. Ensimmäinen myyntikonttori avattiin Helsinkiin vuonna 1921.
1930-luvun lama-aika koetteli muiden tavoin myös Huhtamäkeä. Pelastukseksi osoittautui fuusio toisen makeisyhtiön, Hellaksen kanssa. 30-luvulla Huhtamäki laajensi valikoimaansa muihin ruokatuotteisiin, ja tuotepakkaukset alkoivat nousta tärkeään asemaan.
1940-luvulla Huhtamäki, Jalostaja ja Heikki Huhtamäen aiemmin perustama Ipnos yhdistettiin Huhtamäki-yhtymäksi. Vuonna 1943 Heikki Huhtamäki lahjoitti valtaosan yhtiön osakkeista Suomen Kulttuurisäätiölle. Vuosikymmenen loppupuolella konserniin yhdistettiin vielä viinin ja mehujen valmistaja Marli ja lääkeyhtiö Leiras.
Helsingin pörssiin Huhtamäki listautui vuonna 1959. Seuraavana vuonna otettiin harppaus pakkausalan merkittäväksi yhtiöksi, kun Huhtamäki osti lihankäsittelyyn erikoistuneen Mensan. Pakkausyhtiö Polarpakilla oli tähän asti ollut lähinnä tukifunktio muille sektoreille, mutta siitä tuli Huhtamäelle merkittävä liiketoiminta-alue.
1970-luvulle tultaessa Huhtamäestä oli kasvanut suuryritys, joka operoi usealla toisiinsa liittymättömällä toimialalla. Polarpak oli 80-luvun lähestyessä kasvanut Euroopan suurimmaksi paperimukien valmistajaksi. 80-luvulla Huhtamäki oli voimakkaasti kansainvälistynyt yhtiö, jota lisäsi amerikkalaisen makeisyhtiö Leafin ostaminen vuonna 1983. Tämä oli aikanaan suurin suomalaisyrityksen tekemä kansainvälinen yritysostos.
Huhtamäki oli 1980-luvulla kasvanut makeis- lääke- ja pakkausteollisuuden jättiläiseksi. Pikaruoan suosio lisäsi pakkauksien kysyntää, ja tähän saumaan Huhtamäki iski. Yhtiö oli pakkausalan markkinajohtaja Euroopassa ja Aasian ja Tyynenmeren alueilla.
Todellinen loikka pakkausalan valtiaaksi otettiin 90-luvun puolivälissä, kun Huhtamäki luopui muista toimialoista ja keskittyi pakkauksiin. 14 ison yritysoston jälkeen yhtiön nimeksi tuli Huhtamäki Van Leer, joka keskittyy pakkauksiin. Viime vuosikymmeninä Huhtamäki on kehittänyt erityisesti pakkaustensa ekologisuutta ja kierrätettävyyttä.
Tänään Huhtamäki on aidosti globaali yhtiö, joka toimii 35 maassa ja työllistää noin 18 600 henkilöä. Yhtiön tuotteita käyttävät miljardit ihmiset päivittäin.
Huhtamäen yrityshistoriaan voi tutustua yhtiön kotisivulla.
(Kuva: Huhtamäki)