Andreas Heikkilä on uusi Kasvinsuojeluteollisuuden asiamies
Maatalous- ja metsätieteiden maisteri Andreas Heikkilä on aloittanut Kasvinsuojeluteollisuus ry:n (KASTE) asiamiehenä 20.2.2023. Hänen edeltäjänsä Anni Kymäläinen siirtyi toisiin tehtäviin.
Andreas tulee taloon Ruokaviraston siemenyksiköstä, joka vastaa sertifioidun kylvösiemenen laadusta viranomaisen näkökulmasta. Hänen tehtäviään ovat olleet mm. siemenviljelysten tarkastaminen, neuvonta ja ohjeiden päivittäminen. Helsingin yliopistosta vuonna 2019 valmistunut Andreas opiskeli pääaineenaan kasvintuotantotiedettä ja sivuaineenaan kasvipatologiaa. Hänen maisterintutkintonsa erikoistumissuunta oli kasvinjalostus. Andreas isännöi peltokasvitilaa kotipaikkakunnallaan Loimaalla.
Kasvinsuojeluteollisuus ry on Suomessa toimivien alan yritysten yhteinen järjestö ja osa Kemianteollisuus ry:n liittoperhettä.
(Valokuva: Sini Pennanen, Sininen kuva)