Fanny Lundstedt: Uusi työ ja uusi kaupunki – ensimmäinen kesätyöviikko jännitti ja yllätti
Hei! Olen Fanny Lundstedt ja työskentelen tämän kesän Kemianteollisuus ry:llä viestintä- ja vetovoimatiimien avustavissa tehtävissä. Opiskelen bio- ja kemiantekniikkaa, aloitan syksyllä viimeisen vuoden opintoni Turun ammattikorkeakoulussa. Opinnoissani erikoistun biotekniikkaan, jonka lisäksi oppilaitoksen erilaiset projektit ja viimeinen kesätyöni ovat herättäneet kiinnostustani viestintää kohtaan.
Hain kesätöihin Kemianteollisuus ry:lle, koska halusin nähdä ja oppia enemmän oman alani viestinnän työtehtävistä sekä Kemianteollisuuden vaikuttavuudesta. Toivoin myös, että pääsisin soveltamaan esimerkiksi kohderyhmätuntemustani erilaisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä.
Uusi kaupunki sekä työpaikka tietysti jännittivät ennen töiden alkamista. Heti ensimmäisen työpäiväni jälkeen kuitenkin huomasin jännittäväni aivan turhaan tavatessani uudet työkaverini, jotka kaikki toivottivat minut lämpimästi tervetulleeksi. Moni uusi kesätyöntekijä voi varmasti samaistua jännityksen tunteeseen. Pieni epävarmuus kuitenkin kuuluu asiaan. Siksi haluan kannustaa kaikkia uusia kesätyöntekijöitä olemaan rohkeita, uteliaita sekä avoimia. Ensimmäisen työviikkoni aikana yllätyin siitä, kuinka nopeasti pääsin mukaan suunnittelemaan tulevaa kesää ja matkustamaan ympäri Helsinkiä.
Olen äärimmäisen kiitollinen sekä onnellinen, että pääsen näkemään Kemianteollisuus ry:n toimintaa. En malta odottaa, mitä kesä tuo tullessaan. Tästä tulee varmasti hieno kesä!