Kari Rissa: Epäilin Responsible Carea viherpesuksi – turhaan

Suomalaisen ympäristöjournalismin tienraivaaja ja pioneeri Kari Rissa oli paikalla, kun kemianteollisuuden vastuullisuusohjelma Responsible Care lanseerattiin vuonna 1992. Vahvasti viherpesulta näyttänyt ohjelma on vuosien varrella osoittanut luulot turhiksi. Faktat ja tulokset puhuvat puolestaan.

Kari Rissa on suomalaisessa ympäristöjournalismissa legendaarinen tekijä – pitkän linjan toimittaja ja raportoija niin lehdissä, kirjoissa kuin televisiossa. Rissa teki luonto- ja ympäristöohjelmia jo  1990 -luvulla televisiossa, ja seurasi tarkasti myös yritysten toimenpiteitä vastuullisuuden saralla. Hän oli muun muassa paikan päällä raportoimassa niin Bhopalin kaasuonnettomuudesta Intiassa, Harrisburgin ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuksissa kuin Kosovon sodan raunioilla.

Rissalla ei ollut suurempia odotuksia, kun kemianteollisuuden vastuullisuusohjelma Responsible Care käynnistettiin vuonna 1992.

– Ajattelin, että viherpesulta näyttää vahvasti. Sanat ovat sanoja, teot ihan muuta. Sanoinkin kemianteollisuudelle, että älkää ainakaan valehdelko – siitä nimittäin jää kiinni.

Oli helppo olla toimittajana kyyninen tai vähintäänkin epäileväinen.

– Mutta kun ohjelman tuloksista alettiin raportoida säännöllisesti, totesin että tämähän toimii oikeasti. Alan yritykset tekevät ihan oikeita ympäristö- ja vastuullisuustekoja. Responsible Caren vahvuus on siinä, että tulokset ovat julkisia ja todennettavia.

Kari Rissa sanoo yhdeksi merkkipaaluksi ympäristöasioissa olleen vuoden 1992 Riossa järjestetty  Ympäristö- ja kehitysasioiden huippukokous ”Earth Summit”, johon osallistui 172 valtiota.

– Rion kokous oli hyvin merkittävä, koska siinä ensimmäisen kerran  myös yritykset laitettiin tosissaan töihin ympäristön ja ilmaston hyväksi. Siihen asti vallalla oli ajattelu ja käytäntö, että valtiot ja viranomaiset ohjaavat ja määräävät, ja yritykset tottelevat määräyksiä. Yrityksiltä ei odotettu oma-aloitteellisuutta vastuullisuudessa, vaan lähinnä ulkopuolelta asetettujen määräysten noudattamista.

Linja alkoi  muuttua: yrityksiltä vaaditaan nyt oma-aloitteisia vastuullisuustekoja. 

– Edistyksellisimmät yritykset tämän ovat jo hyvin ymmärtäneet ja ovat tehneet siitä keskeisen tekijän liiketoiminnassaan. Ne yritykset ovat myös menestyneet.

Yksi tapaus on jäänyt Kari Rissalle erityisesti mieleen.

– Olin tekemässä juttuja Etiopiassa ja Nicaraguassa, kuinka Ekokem käsitteli ja tuhosi jättimäisiä DDT-varastoja. Kilpailutuksen kautta valikoituneella Ekokemillä oli tähän erityisosaamista. Valtavat DDT-varastot olivat aivan retuperällä ja hengenvaarallisia. Ekokem keräsi vanhat myrkyt talteen, pakkasi ne kontteihin ja toimitti turvallisesti Suomeen  hävitykseen. Se teki vaikutuksen.

Rissa sanoo ympäristö- ja luontojournalismin olleen vielä 1980-luvulla pääasiassa ongelmakeskeistä raportointia.

– Nyt se on ainakin kunnianhimoisessa mediakentässä sekä tavanomaista että erikoisosaamista vaativaa journalismia. Monissa medioissa tämä ymmärretään ja tuotetaan korkeatasoista ja kriittistäkin ympäristöjournalismia. Mutta olen huolissani, että isot resurssit omaava Yle ei ole pitkään aikaan panostanut ympäristö- ja ilmastojournalismiin televisiossa. On korkeatasoisia luontodokumentteja, mutta ne eivät ole journalismia. Esimerkiksi Helsingin Sanomat on viime vuosina nostanut ympäristöasioita esille pitkäjänteisesti ja näkyvästi.

– Olen aina ollut kiinnostunut syistä ja seurauksista. Nytkin pitäisi systemaattisesti perata yritysten puheet ja teot, vastaavatko ne toisiaan.

Ympäristötietoisuus kasvaa usein huonon kautta. Riskeihin herätään vasta, kun katastrofi on tapahtunut.

– Valitettavasti näin on edelleen. Keskiöön tulisi nostaa kokonaisvaltainen ympäristöjohtaminen ja ekotehokkuus – ongelmien ennalta ehkäisy. Vastuullisuus liittyy kaikkeen yritystoimintaan.  Care oli edelläkävijä, jota teollisuuden muut toimialat ovat sittemmin hyvällä tavalla varioineet omaan käyttöönsä.

Yksi asia Kari Rissa vaivaa erityisesti.

– Minulle luonto on itseisarvo. Nyt tehdään paljon hyvää työtä esimerkiksi kiertotalouden, työolojen kehittämisen ja hiilineutraalisuuden eteen. Mutta liian vähän teemme tosissaan töitä luontokadon estämiseksi ja hidastamiseksi. Luontokato kiihtyy koko ajan, ja se kato on lopullinen. Tätä suren aidosti. Perinteistä luonnon monimuotoisuuden suojelua  ei saa unohtaa sinänsä erittäin tärkeän ilmastonmuutoksen torjunnan alle.

 

 

Teksti: Matti Laurila
Kuva: Teppo Jokinen