Anni Siltanen: Uteliaasti kohti tulevaisuutta, nuori
Nuorten tulevaisuusraportti ”Kun koulu loppuu” ilmestyi tällä viikolla. Vuosittain ilmestyvässä kyselytutkimuksessa kohderyhmänä olivat tänä vuonna lukiolaiset ja ammattikoululaiset. Aikaisempien vuosien tapaan välivuosi kasvattaa suosiotaan. Epävarmuuden sijaan muutoksen arvellaan ennustavan arvojen muutosta: oman jutun löytäminen on monelle nuorelle kaikkein keskeisintä.
Jos nuoret saisivat toivoa koululta yhtä asiaa, se olisi suurimmalle osalle vähemmän pakollisuutta ja enemmän työelämän kannalta tärkeitä asioita. Työelämän edustajana kuuntelisin tulevaisuuden osaajiamme nyt herkällä korvalla. Sekä oppilaitoksilla että työnantajilla on suuri valta ja vastuu antaa nuorille mahdollisimman hyvät eväät työllistyä tulevaisuudessa. Ja nuoret itsekin toivovat juuri sitä.
Meidän kannattaisi nyt pohtia uusia ja tehokkaita tapoja tehdä yhteistyötä. Sellaisia voisivat olla muutaman viikon työelämään tutustuminen, kesätöiden tarjoaminen myös alle 18-vuotiaille, nuorten hyödyntäminen työelämän lähettiläinä somessa ja aikaisempien kesätyöntekijöiden hyödyntäminen mentoreina uusille. Myös opettajien ja yritysmaailman aktiivinen dialogi ja asiantunteva ohjaus ovat kannatettavia – tarpeiden tunnistaminen ja osaamisen kehittäminen puolin ja toisin. Yritysvierailut, jotka rakentuvat vaikkapa kiertotalouden tai hiilineutraaliusajattelun ympärille. Otan mielelläni vastaan ideoita toimivista malleista ja rohkeista kokeiluista!
Yksi asia minua ilahduttaa tulevaisuusraportissa erityisesti. Nuoret ovat sisäistäneet jatkuvan oppimisen ajattelun hienosti. Yhteen ammattiin valmistuminen tai tietylle alalle suuntautuminen ei tarkoita elinikäistä sitoumusta tiettyyn työtehtävään. Tulevaisuuden työelämä edellyttää, mutta myös sallii oman osaamisen kehittämisen koko työuran ajan. Ja osaamisen kehittämisen tulisi lähteä juurikin omasta kiinnostuksesta ja motivaatiosta.
Eniten haluaisin poistaa nuorilta huolen tulevaisuudesta. Oma juttu löytyy varmasti. Kannattaa tutustua rohkeasti eri aloihin, pohtia mistä oman jutun merkitys löytyy parhaiten ja mikä itseä motivoi sekä hakea tietoa ja vaikkapa erilaisia kesätyö- ja harjoittelumahdollisuuksia aktiivisesti. Uteliaisuus kannattaa.
Kun koulu loppuu -tutkimuksen tiivistelmä