Anni Siltanen: Jatkuva oppiminen on osaamiskilpailukyvystä huolehtimista
Viikonlopun Helsingin Sanomissa käsiteltiin laajasti jatkuvaa oppimista vantaalaisen teknologiayrityksen mallikkaan esimerkin avulla. Jatkuva oppiminen onkin syksyn budjettiriihen jälkeen ollut yksi koulutuspolitiikassa eniten puhuttaneita käsitteitä. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Kemianteollisuuden yrityksille jatkuva oppiminen merkitsee ennen kaikkea osaamiskilpailukyvystä huolehtimista – sekä yrityksen että yksilön. Kemianteollisuus haluaa osaltaan vastata yhteiskunnan hiilineutraalisuusmuutokseen pienentämällä merkittävästi hiilijalanjälkeään ja vastaavasti suurentamalla kädenjälkeään vuoteen 2045 mennessä. Osaamismielessä se tarkoittaa esimerkiksi teollisten prosessien kehittämistä entistä vähäpäästöisemmiksi. Tähän tarvitaan sekä uusia kyvykkyyksiä ja jo työelämässä olevien henkilöiden osaamisen kehittämistä osana yrityksen hiilineutraalisuusstrategiaa. Prosessien kehittämisen ja työelämän murroksen keskiössä ovat aina ihmiset.
Kemianteollisuuden alan vetovoima on viime vuosina ollut valitettavan alhainen, ja kemia ja sen lähialat sijoittuvat opintoalojen suosittuusmittauksissa ikävän usein häntäpäähän. Maailmanpelastustalkoot kaipaavat insinöörejä ja niitä pelle pelottomia, jotka löytävät keinoja vaikkapa tuottaa uusiutuvaa energiaa. Kemiassa työskentelevänä on vaikea ymmärtää vetovoiman heikkoutta: mikä oikeasti voisi olla mielenkiintoisempaa hommaa kuin maailman tulevaisuuteen vaikuttaminen tai ihmisten tavallisen arjen mahdollistaminen pesuaineen tai purkin muodossa?
Ehkä kemian tärkeys kuitenkin usein aukenee vasta esimerkin kautta, sitten kun on jo päässyt työskentelemään vaikkapa sinne kemian prosessiin. Ehkäpä insinööriopinnot alkavatkin usein kiinnostaa vasta kun ensimmäisistä tai kesken jääneistä opinnoista on jo vierähtänyt hetki aikaa. Silloin on erinomaista, jos yrityksellä on mahdollisuus tukea henkilöstönsä osaamisen kehittämistä yksilölähtöisesti, vaikkapa järjestämällä työaikaa joustavasti ja osallistumalla koulutusmoduulien kustannuksiin.
Tulevaisuuden jatkuva oppiminen onkin parhaimmillaan varmasti juuri yrityksen ja yksilön tarpeiden yhdistämistä siten, että se maksaa, jolla koulutustarve on. Tähän tarpeeseen havahduttiin poliittisesti myös syyskuussa budjettiriihessä, kun lisätalousarvion yhteydessä väläyteltiin jatkuvan oppimisen viraston mahdollisuutta. Seinien sijasta kannattaisi kuitenkin nyt rakentaa vaikkapa digialustaa, johon saataisiin kaikki koulutustarjonta Suomessa (ja villeimmissä visioissani myös ulkomailla) kootusti ja moduuleittain, siten, että yritys tai yksilö voisi niitä helposti ostaa. Pandemia toi mukanaan pakotetun digiloikan, josta Suomen koulutuksen mallimaana kannattaisi nyt ottaa kaikki irti. Näytetään siis esimerkkiä muille ja digitalisoidaan oppiminen myös aikuisille. Sen aika on nyt.
