Anni Siltanen: Jatkuva oppiminen turvaa kilpailukyvyn
Jatkuva oppiminen puhuttaa Suomessa tällä hetkellä kovasti, ja hyvä niin. Mikään ei nimittäin pidä Suomea kilpailukykyisenä kuten osaaminen. Suomalainen vientiteollisuus tarvitsee sekä tuotannon tekijöitä että uudenlaisten tuotantoprosessien kehittäjiä myös tulevaisuudessa.
Jatkuva oppiminen on paitsi oikeus, tulevaisuudessa yhä vahvemmin myös meidän jokaisen velvollisuus. Työurat monipuolistuvat, työ muuttuu ja sen painopisteet vaihtuvat vuosikymmenien aikana. Ei ole olemassakaan sellaista tutkintoa, joka pysyisi ikuisesti ajantasaisena kun tuotantoprosessit ja vaikkapa niihin vaikuttavat lait ja sääntely muuttuvat. Omasta näkökulmastani tämä pitää työelämän myös mielenkiintoisena; uutta oppimalla voi kehittyä osaajaksi jollakin uudella osa-alueella, laajentaa työnkuvaa ja päästä vaikuttamaan uusiin asioihin.
Yritykset kantavat jo nyt monella tavalla vastuuta henkilöstön osaamisen kehittämisestä. Hyviä esimerkkejä tällaisista käytännöistä ovat esimerkiksi mahdollisuudet työkiertoon, projektinvetovastuu, verkostoituminen oman työn kannalta tärkeisiin sidosryhmiin ja mahdollisuudet kouluttautua vaikkapa esimieheksi. Näitä mahdollisuuksia ei pidä aliarvioida, sillä ne ovat jokaiselle työnantajalle investointeja paitsi työpaikan kokonaiskyvykkyyden kehittymiseen, myös investointeja yksilöön.
Hintalappua tällaisille toimenpiteille on haastavaa määrittää. Maksukeskustelun rinnalle toivoisin aktiivista keskustelua siitä, miten nyt määritellään se, mitä meillä Suomessa yhteiskunnallisella tasolla jo on ja mitä puuttuu. Miten otamme vastuuta koko kansan osaamistason pysyvyydestä yhdessä, mutta ennen kaikkea myös, miten kannustamme jokaista ottamaan vastuuta oman osaamisensa kehittämisestä koko työuran aikana? Meille se tarkoittaa sekä ammattiosaajien osaamistason turvaamista että vaikkapa uudenlaisia malleja saattaa tohtorikoulutettavia tekemään tutkimusta yrityksissä.
Sijoitus tulevaisuuden osaamiseen on Suomelle iso ja tärkeä investointi. Se luo sekä haasteita että mahdollisuuksia sekä oppilaitoskenttään että yrityksille, eikä kellään toistaiseksi ole valmista ja jokaisella alalla toimivaa jatkuvan oppimisen mallia. Toivottavasti kevään jatkuvan oppimisen keskustelu keskittyy mahdollisimman paljon nimenomaan tähän lähtökohtaan: miten turvaamme sen, että Suomessa on tulevaisuudessakin tarpeeksi oikeanlaista osaamista varmentamaan Suomen tulevaisuus globaalin kilpailun kiristyessä.
