Anni Siltanen: Oppivelvollisuuden laajentaminen ei vastaa sille asetettuja tarpeita – laitettava uudelleen harkintaan
Oppivelvollisuuden laajennus herättää huolta suomalaisissa työnantajissa. Kuultuani viimeisen viikon aikana useita suomalaisia valmistavan teollisuuden työnantajia ja HR-johtajia, ainakin yksi asia on selvä: heitä kaikkia huolestuttavat nuoret ja nuorten työllisyys, eikä sitä heidän mukaansa laajennetulla oppivelvollisuudella tai toisen asteen maksuttomuudella ratkaista. Oppivelvollisuuden laajennus on eduskunnan käsittelyssä 3.11.2020.
Oppivelvollisuuden laajennusta on käsitelty merkittävänä työllisyystoimenpiteenä, mutta tältä väitteeltä puuttuvat perusteet. Oppivelvollisuuden laajennus johtaa pakotettuihin ja tekohengitettyihin tutkintoihin, joiden työllistävyys on kyseenalainen. Työnantajat ovat huolissaan puuttuvista työelämätaidoista, puutteellisesta substanssiosaamisesta ja suurin osa kouluttaa ammatilliset osaajat joka tapauksessa itse yrityksen tarpeisiin, vaikka heillä pohjatutkinto olisikin.
Kemianteollisuus on osaamis- ja turvallisuusintensiivinen ala, joka tarvitsee parhaat ja motivoituneimmat kyvykkyydet työskentelemään vaativassa prosessissa. Työssä oppiminen ja kehittyminen jatkuu läpi työuran, ja yritykset investoivat osaamisen kehittämiseen mittavia summia vuosittain. Kuten erään suuren yrityksen HR -johtaja sanoi ”kyvykkyyksiä pitäisi luoda, ei velvoittaa”. Toinen, PK -yrityksen toimitusjohtaja, totesi: ”Oleellista on, että kiinnostaa tehdä töitä. Tarvitsisi löytää niitä malleja, joilla yritys voi joustavasti työllistää myös nuoria osaajia”.
Ammatillinen koulutus ja sen nykytila huolestutti monia. Reformista ei ole vielä ehditty päästä yli. Moni puhuu siitä, että ammatillisen koulutuksen opettajille pitäisi taata paremmat valmiudet liiketoiminnan ymmärtämiseen ja yritysyhteistyön fasilitointiin. Tähän tehtävään pitäisi palkata jokin ammattikunta, ei hankemuotoisesti vaan pysyvästi ja tavoitteellisesti. Yrityksissä ei ole opinto-ohjaajia, koutseja tai muuta oppimisessa avustavaa henkilökuntaa. Moni pelkää, että ammatillisesta koulutuksesta tulee toisen asteen pakollisuuden jälkeen ”pajatoimintaa” tai ”vaatimukset laskevat entisestään”.
Moni näkee, että yritysten täytyy tulevaisuudessa kouluttaa omat osaajansa itse. Tämä johtaa ehdottomasti siihen, että nuorten osaajien sijasta palkataan helpommin täydennys- ja muuntokoulutuksen kautta. Nuorten osaajien palkkaamista edistäisivät joustavat mallit, joissa työnantaja on mukana suunnittelemassa koulutusta yhdessä koulutuksen tarjoajan kanssa. Näissä malleissa jälleen korostuu motivaatio ja kyvykkyys sitoutua työantajan kulttuuriin ja työpäivän vaatimuksiin. Kaikkien nuorten tasapäistäminen samaan malliin pelottaa. Koulutusta järjestettäessä tulisi ottaa huomioon yritysten tarpeet alueellisesti; nyt ei esimerkiksi akkuteollisuudelle relevanttia ammatillista koulutusta ole oikein missään, akut taas ovat kansallisesti nouseva teollisuuden ala. Kuten eräs HR -johtaja totesi: ”Ammatillisen koulutuksen rahoituksessa työllistymisen tulisi olla mittari, ei valmistumisen. ”
Erityisen huolissaan kaikki olivat nuorten osaajien työkyvystä. Jokainen järjestäen korosti, että moni nuori voi huonosti, ja heidän ongelmansa pitäisi voida ratkaista ennaltaehkäisevästi. Peruskoulussa tapahtunutta osaamisvajetta ei voida ratkaista pakotetusti toisella asteella tai sen jälkeen työelämässä.
Haasteita on tällä hetkellä runsaasti. Ne tulisi voida ratkaista kestävällä tavalla, miettimällä toimenpiteet kohdennetusti. Oppivelvollisuuden laajentaminen tulisi laittaa uudelleen harkintaan.
