Ellinoora Koivula, Biovian: Kolmas kesä lääkealalla
Moikka kaikille! Olen Ellinoora Koivula ja työskentelen tällä hetkellä kolmatta kesää turkulaisessa Biovian Oy:ssä. Biovian on biologisten lääkkeiden sopimusvalmistaja, jonka asiakkaita ovat lähinnä biolääkkeitä tai geeniterapioita kehittävät yritykset. Toisin sanoen meillä ei ole omia tuotteita, vaan tarjoamme palveluitamme asiakkaille läpi projektien eri vaiheiden.
Valmistuin hieman yli kaksi vuotta sitten luonnontieteiden kandidaatiksi biokemian tutkinto-ohjelmasta Turun yliopistosta. Sen jälkeen jatkoin molekyylibiotieteiden maisteriopintoihin solubiologian linjalle ja nyt opinnoistani onkin kesken enää gradutyöni. Muut kesäbloggaajat ovat kertoneet pohdinnoistaan kouluvalintojensa suhteen ja osaan itsekin samaistua näihin ajatuksiin. Lääketiede ja sen taustalla olevat luonnontieteet ovat aina kiinnostaneet minua, mutta esimerkiksi lääkärin urasta en kuitenkaan ole koskaan haaveillut. Mielestäni biokemia on ollut nappivalinta näihin lähtökohtiin peilaten ja Biovianilla olen päässyt näkemään, miten lääketiede ja luonnontieteet toimivat yhdessä käytännössä.
Aloitin Biovianilla ensimmäistä kertaa kesätyöntekijänä hieman yli kaksi vuotta sitten tuotannon ja tukitoimintojen tiimissä. Kesän jälkeen jatkoin töitä tuntityöntekijänä ja sillä tiellä olen edelleen. Erona on tosin se, että nykyisin työskentelen laadunvalvonnan ja analyyttisen kehityksen tiimissä. Suurimman osan Biovianin vuosistani olen ollut yksi ainoista tuntityöntekijöistä, joten olen päässyt tekemään erilaisia töitä laajalla skaalalla, missä milloinkin apua on tarvittu. Tällä hetkellä valtaosa työpäivistäni kuluu tutkimusraporttien kirjoittamisessa ja muissa paperihommissa.
Mainitsinkin jo, että opinnoistani on kesken enää gradu. Tuntitöiden ohella olen saanut mahdollisuuden tehdä gradutyötäni Biovianilla. Työni aiheena on monosyyttiaktivaatiotestin pystytys analyysimenetelmäksi Biovianille. Menetelmän avulla pystytään testaamaan pyrogeenejä eli kuumetta aiheuttavia aineita lääketuotteista ja lääkinnällisistä laitteista ilman koe-eläimiä. Laadunvalvonnan toimivuus sekä tehokkuus ovat lääketeollisuudessa todella merkittävässä asemassa ja onkin ollut hienoa olla mukana kehittämässä näitä elementtejä. Gradua on ollut siinä mielessä helppo tehdä, että talon käytännöt ja tavat sekä esimerkiksi GMP-ympäristössä toimiminen ovat käyneet jo erittäin tutuiksi.
Biovian on kasvanut paljon viime vuosien aikana. Kasvua kuvaa se, että aloittaessani työt reilu kaksi vuotta sitten Biovianilla oli noin 100 työntekijää ja nyt ollaankin jo kovaa vauhtia rikkomassa 200:n työntekijän rajaa. Työilmapiiri Biovianilla on todella viihtyisä sekä työkaverit aina avuliaita ja olenkin viihtynyt täällä erittäin hyvin. Työ Biovianilla on merkityksellistä sekä vastuullista ja koen, että oma toimintatapani kohtaa erinomaisesti Biovianin pohjoismaisiin arvoihin kuuluvan mission “We do what we say” kanssa. Yksi omasta näkökulmastani mieluinen edistys on panostuksen lisääntyminen kesätyöntekijöitä ja opiskelijoita kohtaan. Kesätyöntekijöille on esimerkiksi pidetty tiimiesittelyitä, joissa on esitelty tiimin toimintaa, minkä lisäksi esittelijä on kertonut omasta taustastaan ja urastaan Biovianilla. Esittelyt ovat auttaneet hahmottamaan yrityksen toimintaa yli tiimirajojen sekä millaisiin työtehtäviin voisi tulevaisuudessa päätyä.
Nauttikaa kesästä! 🌞
Ellinoora Koivula
Laadunvalvonnan ja analyyttisen kehityksen kesätyöntekijä, Biovian Oy