Carmela Kantor-Aaltonen: Katse tulevaisuuteen — innovaatiot ja osaaminen ovat Suomen vahvuuksia
Elämme parhaillaan poikkeusoloja koronavirusepidemian takia ja tulevaisuus näyttäytyy epävarmana. Suomen vahvuudet ovat vaikeissa paikoissa kuitenkin aina olleet korkea osaaminen sekä uudet innovaatiot yhdistettynä sisuun, nämä ovat nostaneet meidät vaikeistakin taloudellisista tilanteista uuteen nousuun.
Hallitukselle on muotoutumassa TKI-tiekartta, joka ohjaa suomalaisen toimintaympäristön muodostumista. Tiekartassa tavoitteeksi on asetettu, että vuonna 2030 tutkimuksen, tuotekehityksen ja innovaatiotoiminnan osuus bruttokansantuotteesta olisi neljä prosenttia. Tavoite on kova erityisesti koronakriisin jälkeen ja se asettaa julkisen rahoituksen lisäksi yrityksille kovia paineita TKI-toiminnan kasvattamiseen, on hyvä muistaa, että yritykset kattavat 2/3 tuosta panostuksesta.
Erityisen tärkeätä on, että Suomeen luodaan TKI-myönteinen ilmapiiri kilpailijamaihin nähden, jotta kansainväliset yritykset sijoittavat TKI-toimintansa Suomeen. Tämä edellyttää pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja yli hallituskausein ulottuvaa julkista rahoitusta, joustavaa sääntelyä, suotuisaa verotusta ja korkeatasoista osaamista. Erityisesti suurten yritysten rooli ekosysteemien veturiyrityksinä tulisi huomioida.
Suomalainen kemianteollisuus on asettanut tavoitteekseen olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Tämä edellyttää suuria panostuksia TKI-toimintaan sekä alan yrityksiltä että julkisilta toimijoilta. Uusien teknologioiden käyttöönottamisessa on jo kiire, jonka takia pilotointien ja kokeiluiden julkinen rahoittaminen on ensiarvoisen tärkeätä. Vake Oy:n hallinnoima Ilmastorahasto toisi kaivatun toimijan uusien teknologioiden skaalauksen rahoittamiseen.
Kriisitilanteissa on katsottava eteenpäin ja uskottava tulevaan. Pahimman taloudellisen tilanteen laannuttua on tärkeätä, että Suomessa tehdään ratkaisuja, jotka vaikuttavat pitkällä tähtäimellä kansainväliseen kilpailukykyymme. Pienellä maalla ei ole juuri muuta vaihtoehtoa, kuin satsata osaamiseen ja innovaatioihin, jotka johtavat yritysten uudistumiseen ja kasvuun.