Hiilineutraalisuus vaatii käytännön investointeja
Viimeistään nyt, kun EU:n ”Fit for 55” -paketti on ilmestynyt, eurooppalainen teollisuus tekee ja suunnittelee suuria investointeja, joilla saadaan EU:n ilmastotavoitteet toteutumaan aikataulussa. Seuraamme kuitenkin teollisuudessa huolestuneena kotimaisten investointien tilannetta. Nyt, kun uusia investointeja pitäisi saada ripeästi liikkeelle, on kuultu monelta toimialalta, että ympäristölupaa uusiin hankkeisiin ei ole myönnetty. Jo myönnetyistä, pitkään ja seikkaperäisesti valmistelluista ympäristöluvista on valitettu, ja käsittelyajat ovat pitkiä.
Nyt olisi asiallista saada lupien ja valitusten käsittelyyn lisää resursseja, jotta kohtuuttoman pitkiksi venyneet käsittelyajat saataisi lyhenemään ja tarvittavia investointeja eteenpäin. Muuten eivät ilmastotavoitteet tule toteutumaan määräajassa. Suomalainen kemianteollisuus on asettanut tavoitteeksi olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä, ja viime aikoina esimerkiksi akkuteollisuuden yritykset ovat julkistaneet omia hiilineutraalisuustavoitteitaan. Akkujen arvoketjussa toimivat yritykset ovat tekemässä lähivuosina suuria investointeja Suomeen. Nämä investoinnit eivät saa viivästyä.
Yhdeksi ongelmakohdaksi näyttää muodostuneen vesipuitedirektiivistä tuleva vesien tilaluokitus. Jos asiaa tulkitaan pilkulleen, tilaluokitus estää myös esimerkiksi uusien vedenpuhdistuslaitosten ja vesien tilaa merkittävästi parantavien investointien rakentamisen. Jokainen ymmärtää ihan maalaisjärjelläkin ajatellen, että tässä ei ole mitään järkeä. Uudet investoinnit suunnitellaan lähtökohtaisesti energian- ja vedenkulutukseltaan sekä vedenpuhdistukseltaan tehokkaammiksi kuin aiemmat laitokset, mikä varmasti osaltaan parantaa myös vesistöjen tilaa. Veden tilaluokitus ei myöskään voi olla ainoa tekijä laitosten sijaintipaikkaa suunniteltaessa, vaan monet muut seikat vaikuttavat varsin ymmärrettävästi vaakakupissa, kuten raaka-aineiden ja työvoiman saatavuus, rakentamiskustannukset ym. seikat. Investointi on aina kokonaisuus, ja sitä tulee tarkastella myös vaikutusten osalta kokonaisuutena, ei yksittäisen seikan perusteella.
Yksi ihmetystä aiheuttava seikka teollisuudessa on myös se, että oikeuslaitos on näissä tapauksissa puuttunut teknisiin yksityiskohtiin, minkä ei mitenkään voi katsoa kuuluvan oikeuslaitoksen osaamisalaan. Näissä asioissa pitäisi ehdottomasti luottaa yritysten asiantuntemukseen ja asiaa miettiä yhdessä niiden teknisten asiantuntijoiden kanssa. Tämä on myös yritysten edun mukaista.
Yritykset haluavat ehdottomasti investoida Suomeen niin, että toiminta on mahdollisimman haitatonta ympäristölle, hiilineutraalisuus kärkenä. Tähän peilaten sopii toivoa, että luvitusta tehostetaan, jotta käsittelyajat lyhenevät ja tarvittavia investointeja saadaan nopeasti eteenpäin. Globaalissa taloudessa on aina vaarana se, että kipeästi kaivattavat investoinnit valuvat muihin maihin, eivätkä Suomeen. Tieto luvitukseen liittyvistä ongelmista Suomessa on jo aiheuttanut keskustelua kansainvälisissä yrityksissä, ja niiden luottamus investointiympäristön vakauteen pitäisi ehdottomasti saada nyt palautettua.
