Hyppää sisältöön

Kemian kesätyölaskuri käynnistyi – mukana jo reilusti yli tuhat kesätyöpaikkaa

Kemian alan tuhannet kesätyöpaikat 2023 ovat nyt haettavissa. Kemianteollisuus ry on jo useana vuotena seurannut ja julkaissut alan kesätyöpaikkoja ja kemian kesätyölaskuriin kerätään kaikki tiedossa olevat kesätyöpaikat. Kemianteollisuuden yritykset tarjoavat työssäoppimis- ja harjoittelupaikkoja sekä kesätyöpaikkoja arviolta noin 3 000 opiskelijalle ja koululaiselle.

Kemianteollisuus työllistää Suomessa yli 40 000 työntekijää. Työllisyys on pysynyt varsin vakaana vuosien ajan. Edes maailmanlaajuinen pandemia ei merkittävästi ole vaikuttanut alan työvoimatarpeeseen. Osaajia tarvitaan jatkuvasti, ja monissa yrityksissä kärsitään työvoimapulasta.

– Kemianteollisuus rekrytoi jatkuvasti, ja kesätyöt koetaan alalla erittäin tärkeäksi tavaksi tutustuttaa yrityksiä ja alaa nuorille. Todella moni nuori on tullut alalle kesätöiden kautta – ja myös jäänyt tekemään uraa, sanoo Kemianteollisuus ry:n osaamisen ja vetovoiman asiantuntija Hanna Hyyryläinen.

 

Kesätyölaskuri kasvaa aina, kun yritys tulee mukaan

Kemianteollisuus on jo useana vuotena ylläpitänyt alan kesätyölaskuria. Se käynnistetään talvella, kun yritysten kesärekrytointi alkaa. Kun yritys tulee laskuriin mukaan, sen kesätyömäärä lisätään kokonaissummaan, ja yritys lisätään listalle muiden ilmoittautuneiden seuraksi. Kesätyölaskuria hyödynnetään erityisesti sosiaalisessa mediassa.

-Kesätyölaskurille on kysyntää, ja yritykset kysyvät sen perään heti kun ne aktivoituvat kesätyörekrytoinnissaan. Yritysten kesätyömääriä ei julkaista erikseen, vaan luvut lisätään jatkuvasti päivitettävään kokonaissummaan. Sosiaalisessa mediassa, esimerkiksi LinkedInissä yritysten sometilit linkitetään kesätyöuutisiin. Näin kesätyöpaikoista kiinnostuneet pääsevät heti kiinni yritysten yhteystietoihin. Tämä on saanut hyvän vastaanoton yrityksissä, sanoo Hanna Hyyryläinen.

Kesätyölaskurilla pyritään mahdollisimman kattavaan käsitykseen alan kesätyöpaikoista.

– Suomessa kemianteollisuudessa on hyvin kirjava kattaus yrityksiä. Osa yrityksistä työllistää tuhansia vakinaisia ja satoja kesätyöntekijöitä ja osa muutaman nuoren kesässä. Jokainen avoin paikka tarjoaa yhdelle nuorelle mahdollisuuden tutustua kemian alaan ja hyvän kesätyökokemuksen perusteella tiet voivat kohdata myös tulevaisuudessa.

Kemian kesätyölaskuri keräsi kesällä 2022 yhteensä 2 377 kesätyöpaikkaa.

– Nyt kesätyölaskuriin on kertynyt yli 1 100 kesätyöpaikkaa. Arviomme mukaan kokonaismäärä tulee olemaan tänä kesänä noin 3 000 kesätyöpaikkaa.

Lisätiedot
Kemianteollisuus ry
Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima Hanna Hyyryläinen, puh. 044 296 3394,
hanna.hyyrylainen@kemianteollisuus.fi