Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden kesätyöpäivä 23.1.2018 Turussa

Turun alueella toimivat kemianteollisuuden yritykset ja alan oppilaitokset järjestävät jo neljättä kertaa kesätyöpäivän Turun yliopiston Arcanumissa tiistaina 23.1.2018. Tapahtuma on vuosittain koonnut paikalle noin kolmesataa kemian kesätöistä kiinnostunutta opiskelijaa ja runsaasti yrityksiä yritystä.

– Kesätyötilanne näyttää tänä vuonna hyvältä, joten tähtäämme vähintään samaan tavoittavuuteen, sanoo asiantuntija Anni Siltanen järjestäjätaho Kemianteollisuus ry:stä.

Kemianteollisuuden tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle eri alan opiskelijalle mahdollisuus tutustua työhön kemianteollisuudessa. Aktiivinen vientiala työllistää Suomessa suoraan noin 34 000 henkilöä. Tulevaisuuden osaajille katsotaan olevan tarvetta niin tuotannon tehtävissä kuin tutkimus- ja kehityspuolella ja myynnissä ja markkinoinnissa. Tuotantopuolen osaajia eläköityy tulevaisuudessa runsaasti, ja toisaalta esim. kiertotalous edistää uusien työpaikkojen syntymistä. Kesätyöt ovat hyvä väylä päästä tutustumaan alan työtehtäviin.

Turun alueella toimii useita kemian alan yrityksiä, joista osa on mukana kesätyöpäivässä. Heillä on avoinna yhteensä yli sata kesätyöpaikkaa. Opiskelijat voivat tutustua yrityksiin tietoiskuissa ja keskustelemalla yritysten edustajien kanssa esittelypisteillä. Yritysten lisäksi mukana ovat alan liitot, oppilaitoksia ja turkulaiset opiskelijajärjestöt, jotka tänä vuonna ovat kantaneet päävastuun tilaisuuden järjestämisestä. Kaikki yritykset haluavat kannustaa opiskelijoista hakemaan rohkeasti kesätöitä – myös sellaisia, jotka aluksi tuntuvat itsestä haastavilta.

 

Kemian kesätyöpäivä Turun yliopiston Arcanumissa 23.1.2018 klo 10-14. Yritysten tietoiskut:

11:00 Bayer
11:30 Yara Suomi
12:00 PerkinElmer
12:30 Orion
13:00 Neste

 

Lisätietoja

Asiantuntija Anni Siltanen, Kemianteollisuus ry, 044 562 5991