Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden talouskatsaus: viennin kilpailukyky avainasemassa

Suomen kemianteollisuuden vienti jatkoi tammi-toukokuussa kasvuaan, mutta tuotantomäärät laskivat. Suhdannetilanne on pysynyt likimain normaalilla tasolla, mutta odotukset ovat heikentyneet. Henkilökunnan määrä on laskussa ja nouseva kustannustaso heikentää kilpailukykyä

Kemianteollisuuden tuotantomäärät vähenivät toisella vuosineljänneksellä lähes 4 prosenttia vuoden takaisesta. Vienti vetää edelleen, mutta kysyntä kotimaassa on vaimentunut.

Suhdannetilanne on pysynyt alkukesän likimain normaalilla tasolla. Suhdannenäkymät ovat kuitenkin hieman synkentyneet ja suhdanteiden ennakoidaan heikkenevän syksyn myötä. Tuotanto-odotukset ovat laimentuneet viime kuukausina, ja tuotannon ennakoidaan pysyvän keskimäärin nykytasolla lähikuukausina. Tilauskirjat ovat lähes normaalilukemissa, mutta henkilöstömäärä on laskussa. Kemianteollisuuden tuotteiden hinnat kääntyivät kesällä loivaan laskuun.

Kemianteollisuuden viennin arvo oli tammi-toukokuussa 4 prosenttia vuoden takaista suurempi samaan aikaan kun koko Suomen tavaravienti laski 2 prosenttia. Öljytuotteiden vienti väheni huhtikuussa, mutta piristyi uudelleen toukokuussa. Kemianteollisuuden viennin osuus on noin neljännes koko Suomen tavaraviennistä, ja sillä on merkittävä positiivinen vaikutus Suomen kauppataseeseen.

”Kemianteollisuuden toimintaedellytyksiä varjostavat edelleen energian ja logistiikan kustannusten nousu. Uusien verojen ja maksujen sijaan Suomi tarvitsee pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa ja julkisen talouden tasapainottamista. Suomen hallituksen tulee pitäytyä päätöksessään olla lisäämättä teollisuuden kustannustaakkaa”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

”Kemianteollisuuden osuus Suomen tavaraviennistä on jo neljännes, ja sen elinvoima heijastuu laajalti yhteiskuntaan. Kemianteollisuudella on myös erityinen arvo kestävän kehityksen mukaisen tulevaisuuden mahdollistajana. Investoinnit uusiin tuotteisiin ja palveluihin ovat mahdollisia vain sillä ehdolla, että pidämme huolta yritysten kilpailukyvystä”, jatkaa Timo Leppä.

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)chemind.fi, puhelin 050 301 6800.

Kuvia Timo Lepästä

 

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannon bruttoarvosta on noin 20 prosenttia ja teollisuuden tavaraviennistä noin neljännes. Kemianteollisuus työllistää Suomessa yli 30 000 henkilöä.