Kemianteollisuuden yleiset kommentit Komission Circular Economy -tiedonannosta ja jätelainsäädännön kehittämisestä

EU-komission 2.7.2014 julkistama tiedonanto nostaa kiertotalouden kehittämisen Eurooppa 2020 -kasvustrategian keskeiseksi tekijäksi. Kemianteollisuus pitää suuntaa oikeana. Kiertotalous on osa re-surssitehokkuutta, mikä mahdollistaa talouskasvun luonnonvarojen käyttöä lisäämättä.

Resurssitehokkuuden kehittämisessä on oleellista kokonaisvaltainen eri politiikan osa-alueet huomioiva horisontaalinen lähestymistapa. Tästä johtuen tulisi käynnistää keskustelu jätehierarkian sekä biotalouden raaka-ainemarkkinoiden toimivuudesta nykyisessä energia-, ilmasto-, kemikaali- ja jätepoliittisessa kokonaisuudessa. Nykyinen jätehierarkian etusijaperiaate osittain jopa estää jätevirtojen maksimaalista hyötykäyttöä, mikä on vastoin kiertotalouden perusperiaatetta suhtautua jätteeseen hyödynnettävänä resurssina.

On hyvä, että tiedonannossa jäsenvaltioille esitetään vain jätteen vähentämistavoitteet ja jätetään keinot niiden saavuttamiseksi kunkin jäsenmaan ratkaistavaksi. Kiertotalouden toteutuminen onnistuu parhaiten markkinavetoisesti, joustavuuden, innovoinnin ja vapaaehtoisuuden pohjalta.

Kiertotaloustiedonannossa esitetään EU-tason resurssitehokkuustavoitteen asettamista. Kemianteollisuuden kanta on, että ennen uusien sitovien tavoitteiden ja indikaattoreiden valintaa pitäisi yhtenäistää tietopohja ja laskutavat, joilla eri maiden tilannetta tarkastellaan. Myös tulisi huomioida kansalliset erityispiirteet esimerkiksi ilmastossa, teollisessa rakenteessa, väestöntiheydessä, biokapasiteetissa ja sen kestävässä hoidossa, globaalia näkökulmaa unohtamatta. Monissa tapauksissa laadullisten tavoitteiden asettaminen numeeristen sijaan tukisi paremmin resurssitehokkuuden edistämistä.

On syytä huomioida, että resurssitehokkuus on jo nyt suomalaisen ja eurooppalaisen resurssi-intensiivisen teollisuuden bisneslogiikan keskiössä, ja että omaehtoisella työllä on jo saavutettu huomattavia parannuksia. Kemianteollisuus on esimerkiksi jalostanut eri toimialojen sivuvirroista vuosikymmenien ajan lukuisia tuotteita ja ratkaisuja globaaleille markkinoille, esimerkkeinä jäterasvoista tai muusta jätteestä valmistettavat biopolttoaineet, selluntuotannon sivuvirroista valmistettavat mäntyöljyjalosteet ja ksylitoli sekä metallien talteenotto metallinjalostuksen sivuvirroista. Kemianteollisuus oli Suomessa ensimmäinen toimiala, joka räätälöi itselleen menetelmän kokonaisvaltaiseen resurssitehokkuuden tarkasteluun yritystasolla.

Hyvä resurssitehokkuus siis on Suomessa toimivan kemianteollisuuden yritysten arkipäivää, sillä sekä yritysten omat kestävyystavoitteet että avoin markkinakilpailu edellyttävät tätä. Resurssitehokkuus on myös kemianteollisuuden omaehtoisen vastuullisuusohjelman Responsible Care ytimessä. Ohjelma käynnistettiin Suomessa 1992, ja nykyään yli 80 % Suomen kemianteollisuuden tuotannosta kuuluu sen piiriin.

1. Suotuisan toimintaympäristön luominen
Teollisuuden osuus Suomen BKT:sta on laskenut noin 15 prosenttiin, kun se vuonna 2002 oli noin 25 prosenttia. Nykyisessä taloustilanteessa on erityisen tärkeää, että EU-lainsäädännön valmistelussa ja kansallisessa soveltamisessa pyritään entistä paremmin huomioimaan Suomen kansallinen etu, paitsi kestävyyden myös teollisuuden kilpailukyvyn ja kansantalouden näkökulmasta. Yritysten vero- tai hallinnollisen taakan lisääminen ei ole avoimeen markkinatalouteen ja globaaliin kilpailuun perustuvassa maailmassa kestävä tie, vaan ohjaa tuotantoa pois Suomesta. Koska myös julkinen sektori rahoitetaan vientituloilla, kilpailukykyinen teollisuus on ainoa tapa taata, että tulevaisuudessakin Suomessa on hyvinvointia.

 

1a) Jätteisiin liittyvät kirjanpitovelvoitteet
Liian yksityiskohtainen kirjanpitovelvoite lisää yritysten hallinnollista taakkaa, jota on sekä EUn että Suomen viranomaisten taholta luvattu keventää. Dokumentointia toki tarvitaan, mutta hyvin yksityiskohtainen kirjanpito ei ole tarkoituksenmukaista kenenkään näkökulmasta: siitä ei ole hyötyä ympäristön kannalta, lisäksi se työllistää niin yrityksiä kuin viranomaisia.

Kemianteollisuuden kanta: Jätteisiin liittyviä yritysten kirjanpitovelvoitteita ei tulisi lisätä(esim. jätedirektiiviä, 2008/98/EY, koskeva muutosehdotus, Art. 35)

2. Jätepolitiikan ja -tavoitteiden nykyaikaistaminen: jäte resurssina
Suomen talouden yhdeksi painopistealueeksi nostettu biotalous kytkeytyy kiertotalouteen. Keväällä 2014 julkaistun kansallisen biotalousstrategian mukaan tavoitteena on luoda Suomeen 100 000 työpaikkaa ja nostaa tuotoksen kasvu 60 miljardista 100 miljardiin v. 2025 mennessä. EU puolestaan on asettanut ilmastotavoitteeksi 40 %:n CO₂ -päästöjen alenemisen v. 2030 mennessä v. 1990 tasosta. Muun muassa näiden tavoitteiden näkökulmasta haluamme kiinnittää huomiota kohtiin 2a ja 2b, sillä kuten strategiassakin todetaan, toimivat raaka-ainemarkkinat ovat avainasemassa biotalouden kehittämisessä.

 

2a) Jätehierarkia eli jätelain etusijaperiaate

Jätehierarkia nykyisessä muodossaan on ristiriidassa sekä biotaloustavoitteiden, ilmastotavoitteiden että kansantalouden kehittämistavoitteiden kanssa.

Nykyinen jätelain etusijaperiaate luokittelee kaikkien biopolttoaineiden valmistuksen kategoriaan ”Hyödyntäminen energiana tai muu hyödyntäminen”, eli samaan kategoriaan kuin suora (bio)jätteen polttaminen. Myös uudessa jätedirektiiviä (2008/98/EY) koskevassa muutosehdotuksessa (art. 3.15a) kierrätyksen ulkopuolelle lasketaan kokonaisuudessaan materiaalien uudelleenprosessointi polttoaineiksi. Sen sijaan esimerkiksi kompostointi on kategoriassa kierrätys. 

Tieteellisesti tarkasteltuna liikenteen biopolttoaineiden, kuten uusiutuvan dieselin ja jätteistä jalostetun bioetanolin, valmistus on teknologisesti vaativa jalostusprosessi, paljon esimerkiksi kompostointia vaativampi. Taloudellisesti tarkasteltuna se tuottaa raaka-aineelle paljon suuremman lisäarvon kuin jätteen suora polttaminen. Lisäksi prosesseista muodostuu usein arvokkaita sivutuotteita, esimerkiksi lannoitteita, eläinrehua ja bioetanolin valmistuksessa puupohjaisista jätteistä myös mm. ligniiniä ja furfuraalia. Myös mm. biokaasutuksen mädätteestä voidaan edelleen valmistaa lannoitteita.

Liikenteen biopolttoaineiden luokitteleminen energia-kategoriaan on perusteetonta sekä tieteellisestä näkökulmasta että kestävyyden, kilpailukyvyn ja kansantaloudellisesta näkökulmista tarkasteltuna. Se voi ohjata esimerkiksi elintarvikkeista muodostuvia biojätevirtoja kompostointiin bioetanolin tai uusiutuvan dieselin valmistuksen sijasta, koska kompostoinnista jätteen tuottaja saa itselleen korkeamman kierrätysasteen (ja siis suuremman hyödyn) kuin jätteen toimittamisesta biopolttoaineen valmistukseen. Jos näin tapahtuu, biojätteestä saatava lisäarvo jää pienemmäksi, eli menetetään kansantaloutta kasvattavaa tuloa.  Myös EU:n dokumentissa ”Legislative proposal to review recycling and other waste-related targets in the EU” (Annex VII, 6.2) todetaan ”When developing and applying extended producer responsibility, Member States shall  take into account the revenues from the sales of secondary raw materials originating from waste.”

Biotaloudessa sama tuotevirta, kuten bioetanoli tai uusiutuva diesel (hiilivetyseos) voi tulevaisuudessa myös entistä useammin ohjautua välillä energiakäyttöön välillä kemianteollisuuden eteenpäin jalostetta-vaksi, esimerkiksi muoviksi. Esimerkiksi Brasiliassa jo valmistetaan bioetanolista eteeniä, ja siitä edelleen tärkeää muoviraaka-ainetta polyeteeniä. Uusiutuvasta dieselistä puolestaan voidaan tislauksen avulla saada monien valtamuovien, kuten polyeteenin ja polypropeenin, raaka-aineita. Toimintamallit eivät siis ole lineaarisia vaan erityisesti tulevaisuudessa entistä enemmän verkostomaisia.

Biotalouspolitiikassa paljon keskustelua herättänyt termi kaskadikäyttö on nostettu esiin myös Komission kiertotaloustiedonannossa. Edellä esitettyjen biotalousesimerkkien kaltaisia esimerkkejä löytyy kier-totaloudesta myös mineraali- ja fossiilitalouden puolelta. Siksi esitämme, että pitkälti lineaariseen ajat-telumalliin perustuvan kaskadikäytön sijasta tulisi määritellä ja ottaa käyttöön moniulotteisempi termi, jäteperäisen raaka-aineen  ”älykäs käyttö (smart use)”, jossa raaka-aineen käyttöä ei luokitella mekaanisesti materiaali- ja energiakäyttöön vaan otetaan huomioon mm. tuotteiden todellinen lisäarvo, vaikutukset kasvihuonekaasu- ja muihin päästöihin sekä jalostusteknologian taso ja kestävyys.  ”Smart use” on kaskadikäyttöä tarkoituksenmukaisempi termi verkostomaiseen suuntaan kehittyvässä taloudessa.

Kemianteollisuuden kanta:
i)Jätehierarkiassa eli jätelain etusijaperiaatteessa tulisi liikenteen biopolttoaineet nostaa kategoriaan ”kierrätys”, ja samoin huomioida biopolttoaineiden valmistusprosessissa mahdollisesti muodostuvien sivutuotteiden kierrätysarvo (esim. jätedirektiiviä, 2008/98/EY, koskeva muutosehdotus, Art. 3.15a). 
ii) Kiertotaloustiedonannossa esiin nostetun kaskadikäytön sijasta tulisi määritellä ja ottaa käyttöön moniulotteisempi termi, jäteperäisen raaka-aineen”älykäs käyttö (smart use)”, jossa raaka-aineen käyttöä ei luokitella mekaanisesti materiaali- ja energiakäyttöön vaan otetaan huomioon mm. tuotteiden todellinen lisäarvo, vaikutukset kasvihuonekaasu- ja muihin päästöihin sekä jalostusteknologian taso ja kestävyys. 

2b) Raaka-aineen sivutuote- ja tähdeluokittelu poliittisena ohjauskeinona
Suomen Energiavirasto myönsi tammikuussa 2014 mäntyöljypohjaiselle biopolttoaineelle oikeuden tuplalaskentaan, koska raakamäntyöljy luokiteltiin tähteeksi eikä sivutuotteeksi. Tämä arvottaa mäntyöljyn käytön polttoaineen tuotannossa paremmaksi vaihtoehdoksi kuin sen käytön kemianteollisuuden valmistamina korkean lisäarvon mäntyöljyjalosteina vaikkapa elintarvikkeissa, rehuissa, maaleissa tai autonrenkaissa.

Biotalous on voimakkaassa kehitysvaiheessa, jossa painopisteenä tulisi olla sekä ympäristön että markkinatalouden kannalta aidosti kestävän toiminnan rakentaminen.  Biotalous tarvitsee pelisäännöt, mutta niitä rakennettaessa tulisi huomioida, että sen eri alueet ja niiden aine- ja energiavirrat liittyvät toisiinsa.

Kemianteollisuuden kanta: Olemassa olevaa kestävää, korkean lisäarvon tuottavaa ja innovatiivista yritystoimintaa ei saa vaikeuttaa vääristämällä prosessien sivutuotteiden, kuten raakamäntyöljyn, markkinoita esimerkiksi moninkertaisella laskettavuudella uusiutuvan energian tavoitteita laskettaessa. Moninkertainen laskenta tulee kohdentaa todellisiin uusiin, innovatiivisiin ja vielä pitkälti kaupallisesti hyödyntämättömiin materiaalivirtoihin, jotka synnyttävät oikeasti uudentyyppisten biopolttoaineiden ja nesteiden raaka-ainelähteen, kuten levä-, mikrobi-, lignoselluloosapohjaiset tai jätevirtoja hyödyntävät ratkaisut.

 

2c) Jäteperäisen raaka-aineen siirrettävyys sekä REACHissa ja muissa säädöksissä annetut kierrätykseen vaikuttavat määräykset
Jätteiden kansainvälisiä siirtoja koskevaa lupamenettelyä sovelletaan myös hyödynnettävien jätteiden siirtoihin EU-maiden välillä. Hyödyntävien laitosten raaka-ainehankinnat muista EU-maista hankaloituvat merkittävästi monipolvisen lupamenettelyn takia, eikä vastaavaa velvoitetta ole neitseellisille raaka-aineille. Lupamenettelystä EU:n sisäisissä hyödynnettävien jätteiden siirroissa tulisi luopua sekä kiertotalouden edistämisen että tavaroiden vapaan liikkuvuuden periaatteiden mukaisesti.

REACH-asetuksen edellyttämä aineiden rekisteröinti ja siihen liittyvä aineen identiteetin selvittäminen on jätemateriaaleista tuotteistetuille raaka-aineelle erityisen haastavaa. Prosessiteollisuuden sivutuotteet ja jätteistä jalostetut tuotteet ovat usein nk. uvcb-aineita, joita ovat koostumukseltaan tuntemattomat tai vaihtelevat aineet, monimutkaiset reaktiotuotteet tai biologiset materiaalit.  Esimerkiksi poltossa syntyvien tuhkien ja kuonien koostumus voi vaihdella ja rekisteröinti joudutaan tekemään uvcb-aineena. Tällöin ei samalle aineelle yleensä ole muita rekisteröijiä, ja resursseja ja osaamista vaativa rekisteröintiprosessi joudutaan hoitamaan yksin.  Hyödynnetyn materiaalin arvo ei välttämättä ole niin korkea, että sen rekisteröinti olisi taloudellisesti mielekästä, jolloin on kustannustehokkaampaa viedä materiaalivirta kaatopaikalle tai suoraan poltettavaksi, kuin jalostaa se tuotteiksi. Yritysten huolena onkin, että alati kiristyvä REACH-sääntely tulee estämään jätteiden käsittelyprosesseihin liittyviä ideoita ja innovaatiota etenkin pk-yrityksissä.

REACHin lisäksi kierrätystä voivat vaikeuttaa myös muissa säädöksissä (RoHS, pakkaus, POP) annetut kiellot materiaaleille, jotka sisältävät yli tietyn pitoisuuden rajoitettuja aineita. Huolellisenkin esikäsit-telyn ja erotteluprosessin jälkeen kierrätystuotteissa saattaa satunnaisesti olla pieniä jäämiä aineista, jotka on kokonaan kielletty uusissa markkinoille luovutettavissa tuotteissa.

Kemianteollisuuden kanta:
i) Lupamenettelystä EU:n sisäisissä hyödynnettävien jätteiden siirroissa tulisi luopua.
ii) Jätteen hyödyntämisprosesseissa syntyville aineille on annettu vapautus REACH-rekisteröinnistä, mikäli aine on jo rekisteröity. Tätä vapautusta tulisi tulkita laajemmin myös muihin jätemateriaaleista tuotteistettuihin jakeisiin, eikä aineen identiteetin osalta tulisi mennä samalle yksityiskohtaisuuden tasolle, jota edellytetään uusilta valmistettavilta aineilta.

 

3. Resurssitehokkuustavoitteen asettaminen
Komissio ehdottaa tiedonannossaan resurssituottavuuteen pohjautuvan indikaattorin käyttöönottoa ja resurssituottavuuden parantamista 30 % vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteiden ja mittareiden valinta vaikuttaa tuotannon sijoittumiseen ja liiketoimintapäätöksiin, minkä vuoksi tarvittaisiin lähestymistapa, joka ottaa huomioon tehokkuuden ja kestävyyden globaalista näkökulmasta eikä vain Euroopan sisällä.

Resurssitehokkuuden indikaattori tulisi valita siten, että se kannustaa aidosti kestävään toimintaan eri puolella maailmaa. Komissio ehdottaa, että resurssien tuottavuus tulisi mitata raaka-aineiden kulutuksen ja BKT:n suhteella. Teollisen rakenteemme vuoksi tämä ei välttämättä ole Suomen kannalta edullinen tarkastelutapa (BKT kattaa kaikki sektorit, ja erityisesti metsäteollisuutemme valmistaa tuotteita, joissa neitseellisen raaka-aineen kulutus on suuri tuotteista saatavaan lisäarvoon suhteutettuna). Ennen indikaattoreiden valintaa tulee käydä perusteellinen keskustelu siitä, mitä halutaan mitata. Nyt esitetty resurssituottavuus (€, BKY/kg) on resurssi-intensiivisyyden käänteisluku, joka on Suomen kaltaisen resurssi-intensiivisen talouden kannalta huono indikaattori, eikä kuvaa oikeaa resurssien käytön tehokkuutta. Volyymiperusteisten indikaattoreiden sijaan tarvitaan parempia ja monipuolisempia mittareita, jotka huomioivat myös resurssien käyttöön liittyvät ympäristövaikutukset ja niukkuustekijät.

Lisäksi ennen uusien sitovien tavoitteiden ja indikaattoreiden valintaa pitäisi yhtenäistää tietopohja ja laskutavat, jolla eri maiden tilannetta tarkastellaan. Myös tulisi huomioida kansalliset erityispiirteet esimerkiksi ilmastossa, teollisessa rakenteessa, väestöntiheydessä, biokapasiteetissa ja sen kestävässä hoidossa.

Kemianteollisuuden kanta: Suomen tulisi aktiivisesti vaikuttaa EU:n resurssitehokkuuden indikaattorien valintaan siten, että ne mittaavat luonnonvarojen käytön tehokkuutta eivätkä kansantalouden resurssi-intensiivisyyttä. Oikealla mittaripaletilla edistetään parhaiten kestävän kehityksen toteutumista.

 

Kunnioittavasti

KEMIANTEOLLISUUS RY
Timo Leppä, toimitusjohtaja