Kemianteollisuus ja koronavirus
Kemianteollisuus ry tukee yhdessä muun elinkeinoelämän kanssa maan hallituksen ja viranomaisten tärkeää työtä epidemian ja sen vaikutusten hillitsemiseksi.
Kemianteollisuus kuuluu valtioneuvoston linjausten mukaisesti yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisiin toimialoihin. Kemianteollisuuden tuotteita tarvitaan esimerkiksi lääkehuollossa, liikenteessä, vesihuollossa, elintarviketeollisuudessa ja energiahuollossa.
Ohjeita
Tavoitteena on, että epidemian aiheuttaman poikkeustilanteen yli päästään mahdollisimman pienin pysyvin vahingoin. Teemme läheistä yhteistyötä Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n kanssa. EK:n koronaohjeita löytyy täältä.
EU:n Re-open EU-applikaation avulla on mahdollista suunnitella turvallista ja turvattua matkustamista ja lomailua Euroopassa. Sivuston tietoja päivitetään säännöllisesti, ja ne ovat saatavilla 24 kielellä. Lue lisää Re-open EU-sivustosta.
Turvallisuuden takaamiseksi kemikaaleja käsittelevien ja varastoivien laitosten on tärkeää varautua koronaviruksen laajempaan leviämiseen. Seuraa Turvallisuus- ja kemiakaalivirasto TUKESin ohjeita täältä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL päivittää kotisivuilleen jatkuvasti koronatietoa. Sivuilta löytyy ohjeita myös työpaikoille.
Kemianteollisuus toimii osana valtakunnallista Huoltovarmuuskeskuksen johtamaa, poikkeusoloihin varautuvaa, organisaatiota ja olemme tätä kautta tiiviisti mukana koronavirukseen liittyvässä varautumistyössä.
Kemianteollisuuden viestejä
Yritystoiminnan jatkuvuus on avain toipumiseen 31.3.2020
Mika Aalto: Yrityksillä on iso rooli akuutin kriisin taittamisessa ja siitä toipuessa 1.4.2020
Carmela Kantor-Aaltonen: Katse tulevaisuuteen; innovaatiot ja osaaminen ovat Suomen vahvuuksia
Koronavirus koittelee vientiä, kemianteollisuuden yritysten kriisi on vasta alussa 2.4.2020
Kemianteollisuus kehysriihestä 8.4.2020
Kemianteollisuuden työvaliokunta: Ripeyttä kriisistä ulostuloon – yhtään ylimääräistä päivää… 9.4.2020
EK:n kysely: Vain 15 prosentilla kemianteollisuuden yrityksistä huhtikuun liikevaihto… 16.4.2020
Kemianteollisuuden koronakysely: Lähes 80 % yrityksistä arvioi vuoden … 27.4.2020
Kemianteollisuuden koronakysely: kolmasosa ennakoi investointien laskua 3.6.2020
EK:n koronakyselyn Kemianteollisuuden toimialakohtaiset tulokset 10.6.2020
Tietoa jäsenyrityksillemme
Autamme jäsenyrityksiämme tarjoamalla ohjeita ja neuvontaa. Jäsenviestintämme pääkanava on KemiaExtra. Kirjautuaksesi palveluun tarvitset työsähköpostiosoitteesi ja työnantajasi Y-tunnuksen. Palveluun ei tarvitse uudelleenkirjautua, jollet erikseen kirjaudu ulos. KemiaExtraan kirjautuneet saavat automaattisesti myös uutiskirjeen, jonka ilmestymistiheyttä ja aihealueiden kattavuutta jokainen käyttäjä voi halutessaan räätälöidä itse.
Osa jäsenyritystemme koulutus- ja muista tilaisuuksista on jouduttu perumaan tai siirtämään koronan vuoksi. Järjestämme ylimääräisiä webinaareja koronaan ja työsuhdeasioihin liittyen.
Koronavirustilanteen vuoksi neuvotellut määräaikaiset muutokset työehtosopimuksiin löytyvät täältä.
HUOM! Puhelin- ja sähköpostineuvonta vain jäsenyrityksille!
Koronavirus ja yritystoiminnan tukeminen
https://www.kemianteollisuus.fi/fi/uutishuone/uutiset/koronavirus-ja-yritystoiminnan-tukeminen/
Kemianteollisuuden toimisto palvelee
Henkilöstömme on saanut ohjeet työskentelyyn poikkeusoloissa. Työskentelemme toistaiseksi etänä aina kun mahdollista, mutta palvelemme ja päivystämme normaalisti.
Olemme peruneet, siirtäneet tai muuttaneet virtuaalisiksi kaikki yli 10 hengen tilaisuudet. Pienemmät tilaisuudet ja kokoukset pyrimme hoitamaan virtuaaliyhteydellä. Eteläranta 10:n kokouskeskus on suljettu. Henkilöstömme voi edelleen tilaisuuden tärkeyden ja huolellisen harkinnan mukaan osallistua muiden järjestämiin tilaisuuksiin ja kokouksiin, joissa on enintään 10 osallistujaa. Noudatamme ulkoministeriön / valtioneuvoston yleisiä ohjeita matkustamisesta.
Lisätietoja
Toimitusjohtaja Mika Aalto, 050 438 9247
Johtaja, Työelämä, Minna Etu-Seppälä, 040 778 0182
Viestintäjohtaja Susanna Aaltonen, 040 593 4221
Valmiuspäällikkö (kemian pooli, muovi- ja kumipooli) Mirva Ojala, 044 515 5313
Valmiuspäällikkö (öljypooli ja maakaasujaosto) Jouko Kinnunen, 040 056 9700