Kiertotalouden yrityspuistossa Turussa kohtaavat kemian yritykset ja tutkimuslaitokset
Raisio-konsernille aiemmin kuuluneet tilat otettiin Turussa tehokkaaseen käyttöön. Smart Chemistry Parkissa kiertotalouden yritykset ja tutkimuslaitokset kohtaavat toisensa.
Smart Chemistry Park keskittyy pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka jalostavat biomassoja, kierrätysmateriaaleja ja teollisia sivuvirtoja uusiksi tuotteiksi. Kyseisissä yrityksissä on tarvetta korkeatasoiselle tutkimustyölle. Toukokuussa 2015 avatusta Smart Chemistry Parkista on tarkoitus kehittää malliesimerkki eri toimijoiden yhteistyölle perustuvasta, kiertotalousyhteiskuntaa palvelevasta innovaatioalustasta.
Toukokuun loppun mennessä Smart Chemistry Parkiin on muuttanut kahdeksan yritystä. Korkeakoulut tulevat mukaan yhteisten tutkimushankkeiden kautta.
Yrityspuiston keskeinen tavoite on, että pk-yritykset voivat kehittää ja vauhdittaa liiketoimintaansa saamalla korkeakouluista ja yliopistoista tuotekehitysapua. Yrityspuistoa on alusta alkaen suunniteltu ja kehitetty Turku Science Parkissa. Tukea on saatu myös Tekesiltä ja SITRAlta.
Tutustu Smart Chemistry Parkiin Tekesin kotisivulla.
Tutustu, miten kemia mahdollistaa kierto- ja biotalouden