Kinkkutemppu 2017 oli suuri menestys kaikilla mittareilla
Toisen kerran toteutettu Kinkkutemppu tuotti huiman tuloksen. Määrälliset tavoitteet ylittyivät niin keräyspisteissä kuin mukaan tulleissa kotitalouksissa. 44 000 kilolla kerättyä paistinrasvaa voisi ajaa 14 kertaa maapallon ympäri.
Kinkkutemppu sai alkunsa vuonna 2016 Kemianteollisuuden aloitteesta. Yhteisprojektin tärkein tavoite on tuoda kiertotaloutta lähemmäksi kuluttajien arkea konkreettisella esimerkillä. Paistinrasvojen kierrättämisestä on oikeaa hyötyä kotitalouksien arjessa: jäähtynyt, väärin tyhjennetty paistinrasva tukkii vuosittain lukemattomia viemäreitä.
Vuoden 2017 virallinen tavoite oli saada 100 000 kotitaloutta kierrättämään paistinrasvansa.Tavoite ylitettiin reippaasti: yli 145 000 kotitaloutta kierrätti kinkkurasvansa ympäri Suomea yli 150 keräyspisteeseen. Näistä kertyi 44 000 kiloa paistinrasvaa, josta valmistettavalla uusiutuvalla dieselillä voi ajaa maapallon ympäri 14 kertaa.
Osansa Kinkkutempun menestyksessä oli sen saavuttamalla mediajulkisuudella. Siitä kirjoitettiin satoja artikkeleita printtimedioissa ja digitaalisissa kanavissa. Facebookissa Kinkkutemppu tavoitti satojatuhansia käyttäjiä. Twitterissä aihetunnistetta #kinkkutemppu käytettiin 3 500 kertaa, ja Kinkkutempun kotisivulla kävi yli 100 000 vieralijaa. Kinkkutemppu palkittiin myös useilla kansaninvälisillä mainos- ja media-alan tunnustuksilla ja palkinnoilla.
Kinkkutemppu lahjoittaa 25 000 euroa vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseen Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n kautta.
Kinkkutempun toteuttivat yhteistyössä Kemianteollisuus ry, Neste, Kesko, Vesilaitosyhdistys, Rinki, Honkajoki, Maa- ja kotitalousnaiset, Lassila & Tikanoja, Ympäristöteollisuus ja -palvelut ry, Atria, HK Scan, Citymarket, Suomen Kiertovoima KIVO, Kuntaliitto ja Snellman.