Lassila & Tikanoja: Rekrytointi digitalisoituu
Lassila & Tikanoja hyödyntää digitalisaatiota rekrytoinneissaan. Tästä hyötyvät sekä työnantaja että -tekijät.
LT otti vuonna 2018 käyttöönsä sovelluksen Treamerin, josta löytyy tekijöitä nopeasti ja joustavasti. LT käyttää Treameria pääkaupunkiseudulla enimmäkseen siivoustyöntekijöiden hakuun. Sovelluksessa työnantaja tarjoaa työtehtävää rekisteröityneille käyttäjille, jotka puolestaan ilmoittavat kiinnostuksensa nappia painamalla. Työnantaja voi selata arvioita työntekijöistä ja aikaisempien työtehtävien sujumisesta.
Tiitus on oppilaitoksille suunnattu palvelu, jossa työnantajat ilmoittavat esimerkiksi vapaista harjoittelupaikoista kohdennetusti. Yhtiö käyttää Tiitusta erityisesti korkeakoulukaupungeissa osa-aikatöihin ja viikonlopputöihin.
Recright on videohaastattelun työkalu, jossa työnantaja voi esitellä työpaikkaa ja kysyä hakijoilta alustavia kysymyksiä ennen mahdollista varsinaista haastattelua. LT käyttää myös Facebookia ja LinkedIniä rekrytoinneissaan. Myös Instagramin, Jodelin, Snapchatin ja TikTokin käyttöönottoa harkitaan.
Vaikka rekrytointi digitalisoituu kovaa vauhtia, LT:llä uskotaan myös perinteisiin kohtaamisiin kasvokkain. Siksi yhtiö osallistuu aktiivisesti tapahtumiin.
Lue lisää LT:n kotisivulla.
Kuva: Lassila & Tikanoja