Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä laiksi fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta VN/23899/2023
Kemianteollisuus ry kiittää mahdollisuudesta lausua näkemyksensä hallituksen esitykseen laiksi fossiilisen polttoaineen jakelun päästökaupasta VN/23899/2023.
Kemianteollisuuden tavoitteena on olla luontopositiivinen ja hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä osana omaehtoista vastuullisuusohjelmaa, Responsible Care. Tavoite ei ole helppo ja useissa aiheeseen liittyvissä selvityksissä onkin tunnistettu kriittisiä tekijöitä, joita tavoitteen saavuttaminen tulee vaatimaan niin toimintaympäristöltä kuin toimialan yrityksiltä itseltään. Selvityksien perusteella on kuitenkin selvää, että kemianteollisuuden yrityksien on mahdollista kutistaa hiilijalanjälki minimiin ja samalla kasvattaa kädenjälki todella suureksi. Toisin sanoen, kutistaa tehtaiden suorat päästöt Suomessa ja mahdollistaa samalla globaaleille asiakkaille merkittävät päästövähennykset.
Luontopositiivisen ja hiilineutraalin kemianteollisuuden saavuttaminen tulee vaatimaan massiiviset investoinnit esimerkiksi sähköistymiseen, sekä hiilineutraaliutta tukeviin vaihtoehtoisiin raaka-aineisiin. Tasapuolisella ja kilpailukykyisellä toimintaympäristöllä, sekä riittävillä hiilivuotosuojilla tulee olemaan merkittävä rooli tavoitteiden saavuttamisessa.
Kemianteollisuus suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti kunnianhimoisiin ilmastotavoitteisiin, mutta polttoaineen jakelijoiden päästökauppa on päällekkäinen muiden nykyisien ohjauskeinojen kanssa. Kemianteollisuus ry kannattaa lähtökohtaisesti pitkäjänteistä ja ennustettavaa jakeluvelvoitetta muiden ylimääräisten verojen ja maksujen sijaan. Tästä syystä Kemianteollisuus ry on suhtautunut epäilevästi päästökaupan laajentamista polttoaineen jakelijoihin (ETS2).
Kemianteollisuus ry:n yksityiskohtaisemmat näkemykset:
- Päästölupavelvollisuudesta ja raaka-ainekäytöstä
Kemianteollisuus ry:stä on ymmärrettävää, että polttoaineen jakelija ei pysty kaikissa tapauksissa varmistamaan mihin käyttökohteeseen myyty polttoaine tai raaka-aine lopulta päätyy, jolloin on perusteltua, että päästölupavelvollisuus siirtyy eteenpäin.
Haasteen tuo kuitenkin tilanteet, joissa päästökaupan ulkopuolinen yritys ostaa polttoainetta raaka-ainekäyttöön, jolloin yritys joutuu, joko päästölupavelvolliseksi tai kärsimään päästöoikeuden hinnan perusteetta. Tällaisille tapauksille tulisi löytää mahdollisimman kevyet ja kustannustehokkaat tavat osoittaa raaka-ainekäyttö ja/tai hoitaa mahdolliset uudet päästökauppavelvoitteet, sillä raaka-ainekäyttö ei tulisi kuulua uuden päästökaupan piiriin. Vaatimuksiin tulisi kiinnittää erityisesti huomioita, kun on kyse suhteellisen pienistä polttoaine-/raaka-ainevirroista.
Kemianteollisuus ry:n mielestä olisi myös täysin perusteltua palauttaa mahdollinen ylimääräinen ja perusteeton ETS2 maksu raaka-ainekäytön osalta. - Ylimääräistä byrokratiaa tulee välttää
Turhaa uutta ja ylimääräistä byrokratiaa tulee välttää kaikin keinoin, uusien ETS2-yrityksien osalta. Ylimääräistä byrokratiaa ja päällekkäisyyksiä tulee pyrkiä välttämään myös sellaisien yri-tyksien osalta, jotka ovat jo ETS1-velvoitteiden piirissä ja joita ETS2 tulee koskemaan. Tällaisissa tilanteissa onkin tärkeää, että ETS2:sta mahdollisesti seuraavat muutokset pystytään toteuttamaan mahdollisimman kevyesti nykyisien päästökauppayrityksien tarkkailu ja seurantajärjestelmien tuella. Kemianteollisuudesta on myös yleisellä tasolla hyvä, että velvoitteet on mahdollista siirtää polttoaineen toimittajalle sopimuksella, jotta yrityksillä olisi mahdollisimman paljon vaihtoehtoja tulevien velvoitteiden suhteen. - Aikataulusta ja tulevista vaatimuksista
Polttoaineen jakelijoiden päästökaupan tulisi alkaa vuoden 2025 alusta ja toistaiseksi lainsäädännön toimeenpano ei ole valmista ja aiheeseen liittyy paljon epäselvyyksiä. Useilla yrityksillä tulisi olla päästölupa voimassa jo vuoden 2025 alussa, joten tiedon välittämisellä ja ohjeistuksella on kiire. Yrityksille ei tule vierittää liian epäselviä ja epärealistisia vaatimuksia mielivaltaisilla aikatauluilla. Etenkin alkuun tarvitaan suurta joustavuutta myös viranomaistahoilta. - Teollisuuden kuljetuksien kilpailukyvystä tulee huolehtia – jakeluvelvoitteen tulisi ohjata
Kemianteollisuus ry:stä on tärkeää ohjata liikenteen päästöjä vähentämistä pitkäjänteisesti ja ennakoitavalla tavalla jakeluvelvoitteen kautta. Kemianteollisuus ry on huolissaan teollisuuden kuljetusten kilpailukyvystä ja kustannustaakkaa tulisikin keventää ylimääräisien maksujen ja päällekkäisien verojen osalta. Lähtökohtaisesti verotusta on järkevintä keventää energiasisältöveron kautta.