Maria Vartiainen: Solututkimus pohjustaa tulevia innovaatioita
Maria Vartiainen tekee uraauurtavaa solututkimusta, josta voi olla tulevaisuudessa suurta hyötyä esimerkiksi uusien lääkkeiden kehittämisessä.
Maria Vartiainen jos kuka on perehtynyt solujen saloihin. Jyväskylän yliopistossa kemiaa ja solubiologiaa opiskellut tutkija tutki uransa alussa soluliman aktiini-proteiinia. Sittemmin kohteeksi valikoitui aktiini tuman sisällä.
”Iso kysymys on ymmärtää, miten tuma on rakentunut. Oletuksemme on, että aktiinilla on tässä keskeinen rooli. Solulimassa näin on, mutta tumassa tätä asiaa on tutkittu paljon vähemmän”, Vartiainen sanoo.
Vartiainen keskittyi jo väitöskirjassaan aktiiniin. Väiteltyään tohtoriksi hän työskenteli maineikkaassa brittiläisessä Cancer Research UK -tutkimuslaitoksessa ja perusti vuonna 2007 oman tutkimusryhmänsä Helsingin yliopiston Biotekniikan instituuttiin.
”Keskeinen tavoite on selvittää, miten aktiini vaikuttaa tuman organisaatioon ja geenien ilmentymiseen.”
Vartiaisen tutkimusryhmä tekee kansainvälisestikin uraauurtavaa työtä. Tästä osoituksena ovat useat artikkelit arvostetuissa tieteellisissä julkaisuissa.
Euroopan tiedeneuvosto on myöntänyt Vartiaiselle viisivuotisen nuoren tutkijan apurahan. Vuonna 2014 hän sai For Women in Science -apurahan, jonka L´Oréal ja Unesco jakavat vuosittain nuorelle suomalaiselle naistutkijalle.
Vartiaista on kiehtonut aina oppia uutta elämän pienimmän yksikön eli solun toiminnasta. Hänen tekemällään perustutkimuksella voi olla myös suurta lääketieteellistä merkitystä.
”Esimerkiksi monissa syövissä tuman rakenne häiriintyy. Tutkimustyömme voi olla tulevaisuudessa erilaisten lääketieteellisten sovellusten pohjana, esimerkiksi uusien lääkkeiden kehittämisessä”, Vartiainen toteaa.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Sini Pennanen