Miika Valtosesta Kemianteollisuuden vuoden 2021 #kesäkatalyytti
Miika Valtonen on valittu historian viidenneksi, kesän 2021 Kemianteollisuuden kesäkatalyytiksi eli viestinnän ja vaikuttamisen kesätyöntekijäksi.
Miika opiskelee Itä-Suomen yliopistossa Joensuun kampuksella mm. yhteiskuntatieteitä ja kirjoittaa parhaillaan kandia työelämän murroksesta. Miika tuo kesäkatalyyttien sarjaan hienon täydennyksen ja on ensimmäinen kesäkatalyytti, jolla on työkokemusta myös prosessiteollisuudesta – kesätöistä operaattorina Metsä Boardin kartonkitehtaalla.
− Odotan jo innolla tulevaa kesää ja mahdollisuutta päästä työskentelemään kanssanne ja tutustumaan teihin kaikkiin. Odotan myös mielenkiinnolla tilaisuutta päästä tutustumaan Kemianteollisuus ry:n jäsenyrityksiin ja koko kemianteollisuuteen toimialana, kertoo Miika Valtonen.
− Kesäkatalyytti on ainutlaatuinen kesätyö, jossa ei tulla tuuraamaan ketään. Tavoitteemme on avata ovia, auttaa eteenpäin, tutustuttaa toimialaan, tehdä yhdessä ja oppia itsekin siinä sivussa. Kesäkatalyytit ovat vuosi toisensa jälkeen yllättäneet iloisesti, olleet aivan timanttisia, sanoo johtaja Susanna Aaltonen.
− Saimme ennätysmäärän hakemuksia. Lämmin kiitos vielä kaikille hakijoille kiinnostuksesta alaa ja kesäkatalyytin tehtävää kohtaan. Teistä useimmista olisi varmasti tullut loistavia kesäkatalyyttejä.
Kemianteollisuuden aiemmat kesäkatalyytit ovat Riina Kasurinen, Eveliina Kunttu, Nestori Lautanala ja Onerva Aalto.
Kemianteollisuus työllistää vuosittain noin 3000 kesätyöntekijää. Kemianteollisuuden kesätyölaskuri kertoo kokonaisluvun ja laskuriin mukaan ilmoittautuneet yritykset.
Lisätietoja
Kemianteollisuus ry, Susanna Aaltonen, johtaja, Viestintä, 040 593 4221