Mika Aalto: Kasvua tapahtuu, kun toimintaympäristö on kunnossa
Tulevan hallituksen täytyy löytää ratkaisuja ja linjauksia monenlaisiin haasteisiin. Monin tavoin keskeistä on se, miten turvataan Suomen hyvinvointi, mikä puolestaan edellyttää julkisen talouden tilan parantamista. Millä eväillä ja ratkaisuilla vahvistamme talouskasvua, nostamme työllisyysasteen yli 75 prosenttiin ja kasvatamme tuottavuutta, samalla vastaten ilmastonmuutoksen haasteeseen?
Vientiteollisuus (Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus) tuo valtiolle vuodessa 28 miljardin verotulot, mikä on yli puolet Suomen valtion budjetin suuruudesta. Vientiteollisuuden toiminnan tuloksena Suomeen syntyy noin 1,1 miljoonaa työpaikkaa, kun huomioidaan suorat ja välilliset vaikutukset.
Kemianteollisuus on kasvava ja kestävän kehityksen mahdollistava ala
Kemianteollisuus vientiteollisuuden osana valmistaa tuotteita ja ratkaisuja lähes kaikkien muiden teollisuuden ja talouden alojen käyttöön. Kemian ratkaisuille on kasvavaa kysyntää kansainvälisillä markkinoilla, koska niiden avulla pystytään vastaamaan keskeisimpiin globaaleihin haasteisiin: ruoan tuottaminen maailman kasvavalle väestölle, puhtaan veden saatavuus kaikille, vähäpäästöinen liikenne, energian tuottaminen ja varastointi, ilmastonmuutos sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Kemia on osa hyvää elämää. Kemian tuotteiden globaalin markkinan on arvioitu kaksinkertaistuvan vuoteen 2030 mennessä. Meidän suomalaisten toimista on kiinni, miten suuri on Suomen osuus tuosta kasvusta.
Toimintaympäristö ohjaa yritysten sijoittumista ja investointeja
Kasvua tapahtuu, kun toimintaympäristö on kunnossa. Tämän totesivat vientiteollisuuden ylimmät johtajat 25.3.2019 julkaistussa selvityksessä. ”Suomalaiset vientiyritysten johtajat pitävät kysymystä Suomen vetovoimaisuudesta teollisuuden toiminta- ja investointiympäristönä ensiarvoisen tärkeänä. Mikäli perusasiat eivät ole kunnossa, investoinnit suuntautuvat Suomen ulkopuolelle.” Myös Suomen vetovoimaisuus tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan (TKI) ympäristönä on tärkeää.
Teollisuuden sähköistyminen on tulevaisuuden trendi
Energialla ja verotuksella on suuri merkitys tässä yhtälössä. Tulevaisuuden investoinnit suuntautuvat sinne, missä on saatavilla vähäpäästöistä, kustannuskilpailukykyistä ja toimitusvarmaa energiaa. Teollisuuden sähköistyminen on tulevaisuuden trendi, ja Suomessa teollisuuden sähkövero tulisikin laskea samalle tasolle kuin Ruotsissa (EU-minimitaso). Eri materiaalien käyttöön kohdistuvia pisteveroja ei tulisi suunnitella, sillä ne ovat valtion kannalta hankalia toteuttaa, hyöty per kustannus -suhteeltaan heikkoja ja toimintaympäristön kilpailukykyä heikentäviä. Kiertotalouden vahvistuminen auttaa pitämään materiaalit kierrossa ja vähentää luonnonvarojen käyttöä; esimerkiksi kemiallisen kierrätyksen avulla voidaan kerättyä muovijätettä kierrättää aivan uudessa mittakaavassa.
Kemianteollisuus on julkistanut oman hiilineutraaliustavoitteensa Hiilineutraali kemia 2045-nimellä ja työ etenee tiekartan rakentamisena. Tulevat toimet ovat yritysten omaehtoista työtä ja luonnollisesti vaativat yritysten omia päätöksiä. Yritykset vastaavat pääosasta kustannuksia itse, mutta sekä investoinnit uusien vähäpäästöisten teknologioiden käyttöönottamiseksi että kokonaan uusien hiilineutraaliutta edistävien teknologioiden kehittäminen ovat isosti vauhditettavissa, jos myös julkinen sektori tulee mukaan jakamaan riskiä. Poliittiset päätöksentekijät luovat myötätuulta, kun politiikka on johdonmukaista ja ennustettavaa.