Minea Saikkala: Mutkien kautta Meilahteen
Kello on kahdeksan, ja katson aamu-unisin silmin mikroskoopin läpi keuhkosyöpäsoluja. Solut voivat hyvin, hymyilyttää. Olen jo ehtinyt kiintyä H358:hini. Lukion kemiasta tutuilla kaavoilla lasken, paljonko soluja on laitettava seuraavaa tutkimusta varten maljalle. Vihdoinkin niitä kaavoja tarvitsee oikeassa elämässä!
Sinä kesänä kun olin kolmannen kerran jäänyt muutaman pisteen päähän Helsingin lääketieteellisen sisäänpääsystä, kävelin Meilahdessa Biomedicumin ohi ja ajattelin: tuonne en siis koskaan päädy. Siitä on kulunut kaksi vuotta, ja nyt matkaan joka arki-aamu Meilahteen. Joskus on ihanaa olla väärässä.
Opiskelen molekyylibiotieteitä Helsingin yliopiston Viikin kampuksella, sivuaineenani kemia. Lukiossa halusin lääkikseen, ja siellä nimenomaan tutkimuslinjalle. En tiennyt, että tutkimusryhmiin päädytään töihin monelta muultakin opiskelualalta, ja jopa paljon suuremmalla todennäköisyydellä kuin lääkiksestä. Tutustuttuani vaihtoehtoihin ja heti päästyäni sisään molelle olen todella kokenut olevani omalla alallani, ja tänä kesänä sain kaiken lisäksi kesätöitä Biomedicumin tutkimusryhmästä.
Olen ollut täällä osa-aikaisena nyt muutaman viikon, ja päivät muuttuvat koko ajan mielenkiintoisemmiksi. Alussa seurasin paljon vierestä, painoin mieleen käytänteitä ja sijainteja ja luin ryhmän tutkimusaiheeseen liittyviä artikkeleita. Pikkuhiljaa olen päässyt itsekin tekemään – pidän keuhkosyöpäsoluja elossa, kasvatan bakteereja ja siirrän niihin uutta geneettistä materiaalia. Joka kerta kun istahdan vetokaapin tai mikroskoopin ääreen, innostus kuplii sisälläni. Tuntuu hienolta päästä itse tekemään niitä töitä, joista on haaveillut ja joiden tekijöitä on ihaillut. Odotan jännityksellä mitä kaikkea pääsen oppimaan ja tekemään tänä kesänä.
Minea Saikkala
Lue seuraavaksi
Matias Lönnblad, Prefere Resins Finland: Mieleen on jäänyt monenlaisia tekniikoita ja analyysimetodeja
Erin Pettersson, Borealis: Parasta työssäni on työtehtävien vaihtelevuus ja monipuolisuus
