Neste avasi Helsingissä Euroopan ensimmäisen RFID-teknologiaan perustuvan itsepalvelukaupan
Neste avasi 3.6.2020 uudenlaisen automatisoidun Easy Deli -kaupan Helsingin keskustassa. Kaupassa hyödynnetään Nordic ID:n Suomessa kehittämää RFID-teknologiaa, joka skannaa asiakkaan kaikki ostokset kerralla, esimerkiksi suoraan ostoskassin tai laukun läpi. Kyseessä on Euroopan ensimmäinen vastaavaa itsepalveluratkaisua hyödyntävä vähittäiskauppa.
Easy Deli -kauppa sijaitsee Helsingin Ratakadulla Neste Express -aseman yhteydessä. Neste avaa kesän 2020 aikana myös toisen vastaavan RFID-teknologiaa hyödyntävän Easy Deli -kaupan pääkaupunkiseudulle. Kuluvan vuoden aikana Latvian Riikaan aiotaan avata useita automatisoituja Easy Deli -kauppoja Neste-automaattiasemien yhteyteen.
Nesteen automatisoiduista palveluista vastaava Jukka Peltoniemi sanoo tiedotteessa ihmisten ostokäyttäytymisen olevan valtavassa murroksessa. Tähän tarpeeseen uudet Easy Deli-kaupat vastaavat. Ostokokemus uusissa kaupoissa on huomattavasti aiempaa nopeampi ja helpompi.
Nordic ID:n kehittämään RFID-sensoriteknologiaan (radio frequency identification) pohjautuvia tuoteseuranta- ja paikantamisratkaisuja käytetään muun muassa tuotedatan keräämiseen. RFID mahdollistaa tuotteen yksilöinnin ilman näköyhteyttä, joten sen avulla voidaan skannata suuria määriä tuotteita muutamassa sekunnissa.
Asiointi Ratakadun Easy Deli -kaupassa aloitetaan tunnistautumalla sisään Nesteen mobiilisovelluksella, Neste-äpillä. Tunnistautumisen jälkeen asiakas kerää ostokset hyllyltä ja asettaa ne maksutasolle, josta RFID-teknologia lukee kaikki tuotteet kerralla. Ostokset maksetaan Apple Paylla, Google Paylla tai maksukortilla.
Lue lisää Nesteen tiedotteessa.