Onnea opintoihin, tulevaisuuden huippuosaajat!
Kesä alkaa olla lopuillaan. Perusopetuksen ja toisen asteen opiskelijat ovat palanneet kouluun tällä viikolla ja korkeakoulujen lukukausi alkaa hieman myöhemmin. Aivan erityisen jännittävää opinpolun aloitus on kaikille niille, jotka siirtyvät johonkin uuteen: ekaluokalle, yläkouluun, toiselle asteelle tai kokonaan uusien opintojen pariin.
Oppiminen ja koulumaailma ovat meille kemianteollisuudessa tärkeitä monestakin syystä. Olemme aktiivisesti kantaneet huolta siitä, että jokainen jostakin koulutuksesta tai opinnoista valmistuva nuori saisi parhaat mahdolliset taidot sekä riittävästi tukea edetä kohti työelämää. Erityistä painoarvoa asetamme luonnontieteellis-matemaattisille, eli LUMA -taidoille.
Kemianteollisuus on sitoutunut olemaan hiilineutraali ja luontopositiivinen teollisuuden ala vuoteen 2035 mennessä, ja onnistuakseen tämä tavoite tarvitsee osaajia. Tarvitsemme esimerkiksi prosessinhoitajia ja laborantteja valmistamaan muun muassa akkuihin tarvittavia materiaaleja tai lääkkeitä. Tarvitsemme insinöörejä johtamaan teollisuuden alati kehittyviä prosesseja. Tarvitsemme tutkijoita perehtymään siihen, miten vaikkapa polttoaineiden valmistus kehittyisi yhä kestävämmäksi ja mistä saamme riittävästi sähköä vedyn valmistukseen. Kaikkien näiden teollisuuden tehtävien keskiössä on LUMA, usein nimenomaan kemia tai fysiikka.
Haluamme toimialana tarjota myös käytännön oppimisen mahdollisuuksia kesätyö- ja harjoittelupaikkojen muodossa. Olemmekin olleet ylpeitä siitä, että monissa yrityksissä on tänä kesänä ollut perinteisten kesätyöntekijöiden lisäksi myös Tutustu työelämään ja tienaa -nuoria saamassa ensimmäisiä kokemuksia työelämästä. Teemme myös aktiivista yhteistyötä koulujen, ammatillisten oppilaitosten ja korkeakoulukentän kanssa. Meille tärkeitä osaajia valmistuu monenlaisista oppilaitoksista, ja kemiassa tarvittava osaaminen on huippuosaamista, oli se sitten ammatillista tai akateemista osaamista.
Onkin ensiarvoisen tärkeää, että luonnontieteellis-matemaattisen osaamisen kehittämiseen ollaan valmiita panostamaan riittävästi. Hienoa on, että matematiikan lisätunti toiselle vuosiluokalle toteutui ja LUMA -strategia on hallitusohjelmassa. Toisaalta strategiassa kaavaillut käytännön panostukset esimerkiksi opettajankoulutukseen puuttuvat vielä. Huolta kannamme myös ammatilliseen koulutukseen kohdistuneista leikkauksista, joiden johdosta etenkin aikuisten opiskelijoiden mahdollisuudet kehittyä nopeasti teollisuuden osaajaksi kapenevat. On tärkeää huolehtia yhdessä siitä, että suomalainen osaaminen jatkossakin on huippuluokkaa, ja että Suomella on täydet edellytykset pärjätä globaalissa kilpailussa nimenomaan parhaalla mahdollisella osaamisella.
Koulutaipaleen alussa tärkeintä kuitenkin on, että jokainen oppija löytää oman paikkansa ja itselle tärkeän kiinnostuksen kohteen. Siinä me aikuiset, niin vanhemmat, opettajat, opinto-ohjaajat, kummit kuin muutkin tärkeät kasvattajat olemme merkittävässä roolissa. Autetaan siis jokaista lasta ja nuorta löytämään ne itselle tärkeät ja merkitykselliset mielenkiinnon kohteet ja pohditaan yhdessä tulevaisuuden vaihtoehtoja. Sellaisia saattaa löytyä yllättäviltäkin aloilta.
Oppimisen iloa ensimmäisiin koulupäiviin kaikille oppijoille!