Hyppää sisältöön

Pia Vilenius: Suomalaiselle akkuteollisuudelle eväät nousta kärkijoukkoihin

Tänään julkistettu kansallinen akkustrategia antaa yrityksille ja muille toimijoille hyviä eväitä nostaa suomalainen akkuteollisuus kasvavan ja kehittyvän liiketoiminnan etujoukkoihin. Myös joulukuussa EU:ssa annettu akkuasetus viitoittaa tietä kohti vastuullista akkumateriaalien ja akkujen tuotantoa sekä tehokasta kierrätystä.

Uuden akkuasetuksen myötä on tulossa merkittäviä vaatimuksia esimerkiksi materiaalien hankinnan läpinäkyvyydelle, tuotannon vastuullisuudelle sekä akkujen merkinnöille ja kestävyydelle. Akkujen elinkaarta halutaan pidentää nykyisestä ja tuotannon ympäristövaikutuksia saada pienemmäksi. Kaikki nämä ovat kannatettavia tavoitteita. Vaatimusten kasvaessa on hyvä kuitenkin muistaa se, että eurooppalaisten yritysten kilpailukyvystä vs. esimerkiksi Aasiassa toimivat alan yritykset on pidettävä huolta. Eurooppalaisten yritysten kustannukset eivät saa uusien vaatimusten myötä karata käsistä niin, että ne eivät kykene kilpailemaan kansainvälisillä markkinoilla.

 

Akkuryhmä kokoaa alan yritykset yhteen

Kemianteollisuuden piirissä on keväästä 2020 saakka toiminut erillinen Akkuryhmä, jossa on edustettuna useita arvoketjussa toimivia yrityksiä akkumetallien louhinnasta kierrätykseen saakka. Ala on kasvava, ja Suomeen on investoitu viime vuosina paljon esimerkiksi akkukemikaalien tuotantoon. Uusia investointeja tulee kuitenkin saada lisää. Tästä kasvusta haluavat useat muutkin maat saada osansa, ja siksi Suomesta tuleekin tehdä yrityksille houkutteleva investointikohde.

Toimiakseen tehokkaasti, yritysten on hyvä toimia yhtenä rintamana myös alan kehittämisessä ja edunvalvonnassa. Tämä oli ajatuksena myös Akkuryhmää perustettaessa. Nyt julkistettu kansallinen akkustrategia on hyvä esimerkki avoimesta yhteistyöstä ja hyvin toimivasta keskustelusta eri toimijoiden välillä. Strategian luomisessa olivat tiiviisti mukana kaikki keskeiset toimijat viranomaisista yrityksiin. Nyt on aika siirtyä strategiasta käytännön tekoihin, joilla edistetään suomalaisten alan yritysten toimintaa ja saadaan Suomesta vastuullisen akkumateriaalien tuotannon ja kierrätyksen kärkimaa.

 

Pia Vilenius

Johtava asiantuntija, Bio- ja kiertotalous