Pipsa Saharinen: Verisuonten tutkimuksesta vauhtia syöpähoitoon
Pipsa Saharisen tutkimus tuo uutta tietoa molekyyleistä, jotka säätelevät verisuonten toimintaa tulehduksessa ja syövän etenemisessä.
Pipsa Saharinen opiskeli biokemiaa Helsingin yliopistossa ja väitteli tohtoriksi solun sisäisestä viestiliikenteestä.
”Väitöskirjaa tehdessäni lääketieteessä alettiin ottaa suuria harppauksia syövän täsmälääkkeissä. Lääkkeiden kehittämisen seuraava aalto kohdistui syöpäsolujen sijaan syöpäkasvaimien verisuoniin. Siksi halusin mukaan tutkimaan nimenomaan verisuonia”, Saharinen sanoo.
Viime aikoina maailmalla on tehty mullistavia keksintöjä syövän niin sanotuissa immunoterapiahoidoissa. Ne auttavat elimistön omaa puolustusjärjestelmää tuhoamaan syöpäkasvaimen.
”On mielenkiintoista työskennellä huimaa vauhtia etenevällä alueella.”
Apulaisprofessori Saharinen johtaa tutkimusryhmäänsä Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja Wihurin tutkimuslaitoksessa.
”Olemme löytäneet molekyylitason mekanismeja, jotka säätelevät verisuonten toimintaa syövän etenemisessä ja vakavissa tulehduksissa. Uusimmat tuloksemme osoittavat, että kohdistamalla vasta-aineita tällaiseen mekanismiin voimme estää tulehduksesta johtuvaa hiusverisuonten vuotoa. Se on keskeinen tekijä verenmyrkytyksen aiheuttamassa sokissa ja monielinvauriossa.”
Saharisen mukaan solubiologisten ja biokemiallisten tapahtumasarjojen ymmärtäminen voi johtaa yllättäviinkin keksintöihin, joita ei voi etukäteen aavistaa.
”Vain harva idea päätyy lopulta lääkkeiksi asti, sillä uusien lääkeaihioiden tehokkuutta ja elimistön reagointia niihin on toistaiseksi vaikea ennustaa. Joka tapauksessa tutkimuksemme avaa mahdollisuuksia uusien sovellusten ja hoitojen kehittämiselle.”
Korkeatasoisesta tutkimuksesta kertoo se, että Saharisen työryhmä on saanut kahden miljoonan euron apurahan tieteen arvostetuimpiin rahoittajiin kuuluvalta Euroopan tutkimusneuvostolta.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Sini Pennanen, Sininen Kuva Oy