Teollisuus tarvitsee laadukasta osaamista kaikilla koulutusasteilla – kuuleehan tuleva hallitus?
Elämme jännittäviä aikoja. Eduskuntavaalit käytiin kaksi viikkoa sitten, ja hallituksen muovaaminen on aloitettu tänään hallitustunnustelukysymyksillä. Niissä pureudutaan muun muassa paitsi ilmastotavoitteisiin ja päästövähennyksiin, myös työvoiman saantiin ja osaamistason nostoon. Erityisesti osaajatarve nousee hallitustunnustelukysymyksessä 5: ”Miten vastaisitte laaja-alaiseen työvoimapulaan Suomessa? Millä keinoin lisäsitte kansainvälistä rekrytointia työvoiman saatavuuden turvaamiseksi?”. Kysymys 10 tavoittelee osaamis- ja koulutustason nostoa: ”Millä keinoin nostaisitte suomalaisten osaamis- ja koulutustasoa?”.
Juuri näihin kysymyksiin olemme mekin Kemianteollisuudessa pyrkineet löytämään vastauksia. Yksi noin neljänsadan jäsenyrityksemme suurimmista huolista on osaajien saatavuus, ei pelkästään tulevaisuudessa, vaan jo nyt. Ympäristöluvituksen ohella moni Suomeen laajentumista pohtiva monikansallinen toimija miettii, onko meillä saatavilla tarpeeksi huipputasoista osaamista. Hyvänä esimerkkinä tästä on akkuteollisuus, jonka investointihankkeet toteutuessaan luovat Suomeen seuraavien viiden vuoden aikana noin 7000 uutta työpaikkaa. Ehkä hieman yllättävästikin arviolta noin 70% näistä työpaikoista sijoittuu akkuarvoketjun alkupäähän, eli koskee ammatillisia osaajia.
Suomelle tärkeintä olisi nyt varmistaa, että ammatillisesta koulutuksesta jatkossakin tulee sellaista osaamista, jota bio-, mineraali- ja kiertotalouteen sekä vetyyn pohjautuva teollisuus tarvitsee vastatakseen vihreän siirtymän vaateisiin. Asia ei ole ihan yksinkertainen, sillä koulutukseen kohdistuu jokaisella hallituskaudella ja nyt myös varmasti jo hallitusohjelmaneuvotteluvaiheessa runsaasti tahtoa ja painetta. On luvattu, että koulutuksesta ei leikata, mutta samalla kuitenkin esim. valtionvarainministeriö helmikuussa väläytteli mittavaa leikkaustarvetta nimenomaan ammatilliseen koulutukseen. Kyse ei teollisuuden tarpeita katsoessa niinkään ole koulutustason nostosta, vaan erityisesti osaamistason nostosta, ja tässä on vissi ero. Teollisuus ei tarvitse ainoastaan korkeammin koulutettua osaamista, vaan laadukasta osaamista -jokaisella koulutusasteella. Meille ammattiosaajat ovat kiistatta huippuosaajia.
Mitä sitten tulisi tehdä? Ainakin osa vastauksesta saattaa löytyä länsinaapurista, jossa pohjoinen, pikkuinen Skellefteån kaupunki on lähtenyt taklaamaan osaajapulaa panostamalla voimallisesti osaajien rekrytointiin ulkomailta. Ruotsissa on oivallettu se, mitä me vasta yritämme sulatella: omat osaajat eivät tule riittäämään. Skellefteå ratkaisee ongelmaa rohkeasti Se on ottanut englannin yhdeksi hallinnon rinnakkaiskieleksi; myös varhaiskasvatusta, ammatillista koulutusta ja harrastuksia on tarjolla englanniksi. Paikkakunnan elinkeinoelämä ja ammatillinen koulutus tekevät aktiivista, tarkkaan koordinoitua yhteistyötä, jota varten kunta on palkannut ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän rajapinnassa toimivan koordinaattorin. Koordinaattori varmistaa, että ammatillisen opetuksen sisällöt vastaavat teollisuuden tarpeita, ja opetus on käytännön syistä järjestetty englanniksi. Sanavarasto ja keinot oppia karttuvat kaikilla koko ajan. Varmistaakseen mahdollisimman toimivan ja autenttisen opetusympäristön, on ammatillinen oppilaitos investoinut samanlaiseen prosessin ohjauslaitteistoon, jota paikalliset yrityksetkin käyttävät.
Tämän kaiken minä tiedän, koska kävin Skellefteåssa muutama viikko sitten. Heidän ratkaisunsa eivät varmasti ole yksinomaan helppoja, eivät ehkä heti täydellisiäkään, mutta ainakin he ovat rohjenneet kokeilla. Sen sijaan että pohdimme, oppivatko meille työn perässä tulijat suomea, voisimme yrittää tehdä heidän rekrytointinsa mahdollisimman helpoksi yksinkertaistamalla lainsäädäntöä. Voisimme helpottaa heidän Suomessa viihtyvyyttään tarjoamalla mahdollisuuksia enenevissä määrin englanniksi – myös ammatillisessa koulutuksessa, jossa tulevat akkuosaajatkin koulutetaan. Varhaiskasvatus ja perusopetus voisivat seurata perässä, ainakin alueellisen pilotin verran. Varsin keskiössä näissä toimenpiteissä on rohkeus: onnistumista ei ole taattu, mutta sen sijaan että ensin selvitettäisi ja pohdittaisi, kokeillaan millaiset keinot voisivat johtaa onnistumiseen
Teollisuus on omalta osaltaan jo luvannut tulla vastaan. Akkuteollisuuden tuotantoa voidaan ainakin osittain lähteä rakentamaan niin, että tuotantokielenä on englanti. Tämä on teollisuudessa vielä harvinaista, mutta haluamme kantaa kortemme kekoon.
Otetaanko siis yhdessä haaste vastaan ja lähdetään rakentamaan koulutuksellisesti rohkeampaa Suomea, ihan uusilla keinoilla?
