Hyppää sisältöön

Trumpin tullit iskisivät tuotantoon, työllisyyteen sekä kannattavuuteen – hintalappu satoja miljoonia euroa, selviää Kemianteollisuus ry:n tuoreesta jäsenkyselystä

Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin EU:lle väläyttämät 25:n prosentin tullit kävisivät kalliiksi Suomen toiseksi suurimmalle vientialalle kemianteollisuudelle, kertoo alan tuore jäsenkysely.

Tullit voivat lohkaista viennistä vuositasolla yli 300 miljoonaa euroa. Pidemmällä aikavälillä vaikutus voi olla tätäkin suurempi. Helmikuun jäsenkyselyyn vastasi 79 Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten toimitusjohtajaa. Kysely toteutettiin 27.–28.2.2025.
 
Kemianteollisuuden vienti Yhdysvaltoihin on kasvanut huomattavasti 2020-luvulla. Vuonna 2024 vienti ylsi 2,7 miljardiin euroon, mikä oli 18 prosenttia koko kemianteollisuuden tavaraviennistä. Yhdysvallat onkin alan tärkein yksittäinen vientimaa. Etenkin lääkkeiden vienti Yhdysvaltoin on kasvanut.
 
Lääketeollisuus on riippuvainen maailmanlaajuisesti integroiduista toimitusketjuista raaka-aineiden, vaikuttavien lääkeaineiden ja valmiiden lääkkeiden hankinnassa.
 
Mikä tahansa häiriö tässä verkostossa voi aiheuttaa merkittäviä seurauksia lääkkeiden saatavuudelle, hinnalle sekä tutkimus- ja kehitysinvestoinneille.
 
– On kriittistä, että niin Suomen kuin EU:nkin harjoittama kauppapolitiikka varmistaa välttämättömien lääkkeiden jatkuvan saatavuuden ja estää mahdollisten tullien kielteiset vaikutukset terveydenhuoltojärjestelmiin ja potilaisterveyteen, sanoo Orionin toimitusjohtaja ja Kemianteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja Liisa Hurme.
 
– Kemianteollisuudessa on seurattu presidentti Trumpin presidenttikauden alkutaivalta huolestuneina. Vienti ja globaali kauppa ovat kemianteollisuudelle elintärkeitä, ja Trumpin julistamat tullit vihlaisevat pahasti. Tuoreen jäsenkyselymme mukaan on selvää, että tulleilla olisi selkeä negatiivinen vaikutus yritystoimintaan Suomessa, Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto kertoo.
 
Kemianteollisuus ry:n helmikuun jäsenpulssiin vastanneista yrityksistä 62 prosenttia käy kauppaa Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvaltoihin tuotteita vievistä jäsenistä 42 prosenttia arvioi tullien vähentävän vientiä huomattavasti ja 39 prosenttia tullien vähentävän vientiä hieman.
 
Uusia markkinoita ei tuosta vain taiota 
 
Venäjän vientimarkkinat sulkeutuivat oikeutetusti Venäjän hyökkäyssodan myötä. Yhdysvaltain markkinat ovat tarjonneet uuden mahdollisuuden suomalaisille yrityksille. Tullien myötä tuotteiden myyminen Yhdysvaltain markkinoille muuttuisi aiempaa haastavammaksi, eikä uusia korvaavia markkinoita ole juurikaan tiedossa.
 
Jäsenistä 42 prosenttia raportoi, että korvaavia markkinoita ei ole tiedossa lainkaan. Vastaavasti 45 prosenttia sanoo, että korvaavia markkinoita on tiedossa hieman.
 
– On keskeistä huomata, että Yhdysvaltain kaltaisia markkinoita ei tuosta vain taiota. Yhdysvalloissa yksityinen kulutus on vuositasolla yli kaksi kertaa EU-maita suurempaa. Lisäksi jos Yhdysvaltojen markkinoilla on aiempaa vaikeampi myydä tuotteita, ovat monet muutkin kuin suomalaiset yritykset etsimässä uusia apajia, Mika Aalto jatkaa.
 
Tullien vaikutukset satoja miljoonia euroja 
 
Kemianteollisuus ry:n jäsenpulssin perusteella ei voi tehdä tarkkaa euromääräistä arvioita tullien vaikutuksesta vientiin. Tulokset kuitenkin viittaavat siihen, että tullien vaikutus on tuntuva, sillä ne vähentävät selkeästi vientiä Yhdysvaltoihin, eikä korvaavia markkinoita ei ole juurikaan tiedossa.
 
– Mikäli arvioitaisiin, että 25:n prosentin tullit vähentäisivät vientiä Yhdysvaltoihin 12,5 prosenttia, mikä on tutkimustulokset ja alan vientirakenteen huomioiden perusteltu oletus, vienti vähenisi vuositasolla 330 miljoonaa euroa. Pidemmällä aikavälillä voidaan puhua suuremmistakin luvuista, ellei euro heikkene selvästi ja laimenna tullien vaikutusta, Kemianteollisuus ry:n ekonomisti Sampo Pehkonen sanoo.
 
Jäsenistä yli 60 prosenttia uskoo tullien heikentävän kannattavuutta, liki 40 prosenttia vähentävän tuotantomääriä Suomessa ja noin kolmasosa vähentävän työllisyyttä sekä investointeja Suomessa. Vaikutukset ovat siis pahimmillaan järeitä.
 
Tehdään diili  
 
Kemianteollisuus ry:n jäsenyritysten mukaan paras tapa vastata Trumpin tulleihin olisi tehdä tämän kanssa sopimus, jolla tullit vältettäisiin. Myös jämäkät vastatullit saavat kannatusta.
 
– Potentiaalinen lähestymistapa tulliuhkaan näyttäisi olevan näennäisen voiton antaminen Trumpille. Tällöin Trump voi kertoa kotimaassaan tehneensä diilin ja samalla lykätä tai jättää tullit julistamatta, Mika Aalto sanoo.
 
Kemianteollisuus ry peräänkuuluttaa vahvaa EU:ta ja koordinoituja toimia presidentti Donald Trumpin sekasortoisen kauppapolitiikan lieventämiseksi.
 
Vahvaa EU:ta tarvitaan myös siinä tapauksessa, mikäli Trump asettaa tulleja Kiinalle. Jäsenistä 70 prosenttia arvioi, että Kiinalle kohdistetut tullit kasvattaisivat Kiinan valtion tukemaa halpatuontia kemianteollisuuden aloilla EU-maihin.