Hyppää sisältöön

Uusi professuuri Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon

Lappeenrannan teknillisen yliopiston Mikkelin yksikkö on saanut lisäresursseja kaivosvesien käsittelyn tutkimukseen.

Eteläafrikkalainen professori Christian Wollkersdorferon palkattu Lappeenrannan teknillisen yliopiston kaivosvesien käsittelyn FiFiPro -professuuriin. Professuuri on ensimmäinen laatuaan.

Vihreän kemian laboratorion professori johtaja Mika Sillanpään mukaan viisivuotiselle FiDiPro-hankkeelle on myönnetty 2,5 miljoonan euron rahoitus Tekesin toimesta. FiDiPron lisäksi hanke takaa rahoituksen väitöskirjatyöhön useille jatko-opiskelijoille.

Tekes toivoo hankkeen toimivan esimerkkinä kansallisesti muille kaivosvesien käsittelyn hankkeille.  

Lisätietoja

Lähde: www.lansi-savo.fi