Venla Manninen: Aurinkoenergia talteen ikkunaruudusta
Venla Mannisen tutkimukset tasoittavat tietä uudenlaisille aurinkokennoille, joiden avulla sähköä saadaan tulevaisuudessa vaikkapa ikkunaruuduista tai verhoista.
Aurinkopaneelit on valmistettu perinteisesti piistä, mutta nyt niiden kilpailijoiksi ovat nousemassa orgaanisista materiaaleista tehdyt ohutkalvopaneelit.
Uuden sukupolven aurinkokennot ovat taipuisia ja läpinäkyviä. Niitä voidaan asentaa vaikkapa ikkunoihin tai yhdistää tekstiileihin.
Tutkija Venla Manninen on ratkonut uudenlaisten aurinkokennojen keskeistä ongelmaa eli niiden heikkoa hyötysuhdetta. Hänen väitöstyönsä Tampereen teknillisessä yliopistossa (TTY) käsitteli valolle herkkiä orgaanisia molekyylejä, joiden käyttö kennojen rakenteissa parantaa niiden tehokkuutta.
”Entistä parempi hyötysuhde ja valmistusmenetelmien kehittyminen luovat edellytykset uuden kennoteknologian kaupallistamiseen”, Manninen sanoo.
Manninen lähti opiskelemaan kemiaa, koska se tuntui selkeältä ja käytännönläheiseltä oppiaineelta. Kiinnostus aurinkoenergiaan oli puolestaan perua perheen kesämökille hankkimista aurinkopaneeleista.
”Aurinko on tulevaisuuden energiamuoto, sillä öljy ja uraani loppuvat ennen pitkää maapallolta. Aurinko säteilee maahan yhdessä tunnissa yhtä paljon energiaa kuin koko ihmiskunta kuluttaa vuodessa”, Manninen perustelee.
TTY:n kemian ja biotekniikan laitos tekee kansainvälisestikin arvostettua työtä valokemiassa eli valon aiheuttamien kemiallisten reaktioiden tutkimuksessa. Manninen hyödyntää osaamistaan nyt Stuttgartin yliopistossa, johon hän siirtyi tutkijaksi kesällä 2014.
Teksti: Matti Remes
Kuva: Sini Pennanen