Yrityksiä pitää kuunnella osaamisen kehittämisessä – Suomella voi olla iso rooli osaamiskilpailussa osana eurooppalaista teollisuutta
Puhe työvoimapulasta on kaikkialla. Myös meillä kemianteollisuudessa, jossa osaajien tarve näkyy konkreettisesti muun muassa akkuteollisuuden investointien luomana seitsemän tuhannen osaajan tarpeena. Seitsemänkymmentä prosenttia näistä osaajista tulee olemaan ammatillisesti koulutettuja, kolmekymmentä prosenttia esimerkiksi insinöörejä ja tutkimus- ja kehityshenkilöstöä. Teollisuudella on suuri rooli näiden osaajien koulutuksessa – niin harjoittelun, kesätöiden kuin vaikkapa oppisopimusopiskelijoidenkin osalta. Perinteet kouluttamisesta ja jokaisen työntekijän osaamisen kehittämisen tukemisesta työpaikoilla ovat Suomessa pitkät.
Yllätys olikin suuri, kun Euroopan komissio maaliskuussa julkaisi mietinnön työpaikalla tapahtuviin harjoitteluihin kohdistuvan lainsäädännön lisäämisestä. Perinteisesti toimivalta koulutuspoliittisissa asioissa on ollut jäsenmailla, eikä tuota mandaattia toistaiseksi ole ollut tarpeen laajentaa. Asiasta on jo olemassa Euroopan neuvoston suositus, jonka avulla halutaan pitää huolta mahdollisimman laadukkaasta harjoittelukokemuksesta jokaisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa. Tuossa suosituksessa huolehditaan esimerkiksi, että jokainen harjoittelujakso koostuu harjoittelun kannalta oleellisen osaamisen kartuttamisesta, ja että sellaisista harjoitteluista, jotka eivät ole puhtaasti osa opintoja, maksetaan kompensaatiota. Uusi ehdotus pureutuisi aikaisempaa enemmän harjoittelijoiden palkkaukseen ja palkitsemiseen ja lisäisi työelämän lainsäädäntöä eurooppalaiselta tasolta. Siinä, missä aikaisempi mietintö on suositus, josta jäsenvaltiot voivat ottaa käyttöön osan tai osia, tähtää tämän kevään ehdotus lainsäädäntöön. Siitä äänestetään Euroopan parlamentissa 14. kesäkuuta.
Osaamisen kehittäminen on yrityksillemme erittäin keskeinen asia, johon panostetaan sekä rahallisesti että vaikkapa aktiivisella oppilaitosyhteistyöllä. Oleellista kuitenkin on, että nämä panostukset voivat jatkossakin tapahtua yritysten tasolla. Tuolloin yritys saa kouluttaa sellaista osaamista, kuin se omaan tuotantoonsa tarvitsee, ja nuori saa sellaisia mahdollisuuksia, jotka paitsi johtavat tutkintoon myös kartuttavat tärkeitä työelämätaitoja. Hyviä esimerkkejä tällaisista käytänteistä ovat esimerkiksi Kemianteollisuus ry:n, Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pro:n yhteinen oppisopimusmalli niin prosessi- kuin laboratorioalalla ja kesätyöt, joka suomalaisena mallina on hyvinkin ainutlaatuinen konsepti. Meillä kesätyöstä maksetaan palkkaa, ja moni kesätyöntekijä saa vielä lisäksi kesätyönsä hyväksiluettua osaksi opintokokonaisuutta.
On sanomattakin selvää, että osaamisasiat ovat Euroopan tasollakin strategisesti erittäin merkityksellisiä, ja onkin siksi hienoa, että myös eurooppalaisessa poliittisessa keskustelussa on herätty niiden tärkeyteen. Teollisuuden vihreä siirtymä voidaan saavuttaa vain uusien teknologiaratkaisujen avulla, ja niiden tekemiseen tarvitsemme osaajia – niin laborantteja ja prosessinhoitajia kuin diplomi-insinöörejä ja kemistejäkin. Suomella voi osaamiskilpailussa olla paljonkin maantieteellistä kokoaan suurempi rooli, osana eurooppalaista teollisuutta. Päätösvallan pitäisi näissä asioissa kuitenkin olla yrityksillä.
